Bald zu Hause

Täytyy myöntää, että koti-ikävä hieman kutittelee näin joulun alla. Joulu on kuitenkin ennen kaikkea perhejuhla ja sen huomaa täälläkin siitä, että me ollaan viime aikoina puuhailtu yhdessä perheenä kaikenlaista – leivottu, katseltu leffoja ja juteltu vaikka mistä. Mulla on tunne, että kuulun tähän perheeseen ja tiedänkin, että kuulun. <3 Mutta joulu on kuitenkin aina joulu ja koti on koti. Mutta onneksi lennän jo tulevana lauantaina hyvin aamupäivästä Helsinkiin ja siitä eteenpäin tähdäten illaksi Kjoelle Kometoksen pikkujouluihin kuin parahinkin ulkomaankonsultti. ;p

Jo hieman päälle viikko viime postauksesta vierähti jälleen ihan älyttömän nopeasti. Torstaina ja perjantaina juhlimme pitkän kaavan mukaan mun luokkani belgialaistytön ja sveitsiläispojan läksiäisiä. Tyttö oli varannut meille torstai-illaksi pöydän Pepenerosta (mistä muualtakaan? :p ), josta meidän menomme sitten alkoi. Ruokailu oli sinällään huvittava tapahtuma, että tosissaan pitkä pöytä kuhisi lähes pelkästään ranskaa puhuvia opiskelijoita ja pahnanpohjimmaisina pöydän toisessa päädyssä istuimme me yksinäiset Skandinavialaiset ja katselimme muiden touhua. :D Oli meillä kuitenkin ihan hauskaa puhuessamme ”skandinaviaa”, kuten meidän opettaja yhteisymmärrystämme kutsuu. :p Kuten aina, infoan teitä myös siitä mitä mä söin. Valitettavasti tein tilatessa virheen ja sain merenelävälinguinen, jonka olin jo joskus aiemminkin syöny. Tarkoituksena oli tilata mustaa spagettia katkaravuilla ja mustekalalla. Mutta ensi keralla sitten – en nimittäin usko, että kyseinen ilta jäi mun viimeisekseni Pepenerossa. :p Jälkiruuaksi me syötiin Valentinan kanssa puoliksi aika valtava Tiramisun pala, mutta se oli aika vahvasti kahvinen. Vaikkei mulla minkäänlaisia italialaisia sukujuuria olekaan, täytyy mun sanoa, että kyllä mä vain ite teen aika hyvää Tiramisua, kun sille päälle satun! ;]

Pepenerosta me suunnattiin lopulta Americanokseen, jossa viihdyttiin ihmeen hyvin, vaikka DJ olikin täysin paska ja kyseisenä iltana oli järjestetty myös pippalot yliopisto-opiskelijoille. Suuntasin kuitenkin viimeisellä junalla kotiin ja olin kuin olinkin neljän tunnin yöunilla ja iloisella mielellä aamulla koulussa – vain kahden muun luokkalaisen kera. :D

Perjantai-iltana jatkuivat juhlat ensin Sausalitoksessa, jonka jälkeen jopa mä suuntasin clubille (/discoon kuten niitä täälä kutsutaan) elämäni ensimmäisen ja myös viimeisen kerran täällä. Likainen, älyttömän hämyinen ja kolkko ulkoasu ei vain todellakaan kolahtanut muhun ja kustannuksista välittämättä otin lopulta taksin, kun laskeskelin mun seuraavan junani kulkuun aikaa 3,5 tuntia. Loppujen lopuksi taksikyyti ei edes ollut kovin kallis Suomeen verrattuna (40 euroa noin 30 km matkasta) enkä olisi kyllä hinnasta valittanut, koska kyyti muutoin oli… ehkä ”antoisa” kuvaa sitä kaikkein parhaiten. Taksikuski oli nimittäin todellinen helmi! Noin kuusissakymmenissä oleva mies, joka tuntui elämää nähneeltä ja uskoi hyvin samoihin kohtalon ympärillä pyöriviin asioihin kuin minäkin. Me itse asiassa vielä perillä tuossa mun kotini pihassa istuttiin reipas puoli tuntia autossa ja pelkästään puhuttiin elämästä, valinnoista ja omasta tiestä. Lopulta noustiin pihalle lumisateeseen, hän poltteli tupakan, käteltiin ja erottiin. Mutta kuten hänkin sanoi, kaikella tapaa aina olla tarkoituksensa tuolta ylhäältä. Joten erittäin tapahtumarikkaan yön jälkeen menin lopulta nukkumaan puoli kuuden maissa ja kyllä uni vain maistui! ;D

 

Lauantaina olin kuitenkin aika väsyny kahden ”menoillan” jälkeen. Otin kuitenkin itteäni niskasta kiinni ja lähden enemmän ja vähemmän intoa puhkuen Riem Arcadeen joululahjaostoksille. Mutta koko hommassa kävi lopulta niin, että söin ainoastaan boxin paistettua riisiä kauppakeskuksen penkillä istuen ja tulin sitten takaisin kotiin. :D Sain kuitenkin asemalla mukavan kohteliaisuuden sveitsiläiseltä tytöltä (jonka sveitsiläisaksentilla höystetystä saksasta en saanut mitään selvää), joka kehaisi pitävänsä mun tyylistäni. Vaikken mä omasta mielestäni mitenkään sen erikoisemmin ollutkaan sinä päivänä pukeutunut. :D Mutta tommonen lämmittää aina mieltä!

Mukaan ostarilta tarttui kuitenkin joka jouluinen lahja mulle itelleni. ;DD Tällä kertaa tosin aiempaa näppärämmässä koossa:

Koko sunnuntain oikeastaan röhnötin vain. Lueskelin itse asiassa hieman pääsykoekirjoja, mutta pääasiassa vain roikuin koneella mm. Simsiä pelaten. ;] Mulla oli aikomuksena mennä elokuviin, sillä orginaaleja esittävässä teatterissa pyöri viimeistä iltaa uusi Jane Eyre, joka mun tutkimusteni mukaan ei taida ilmestyä Suomessa ollenkaan. Joten huvitusta kyllä oli mennä, mutta huvitusta jälleen junassa istumiseen ja 40 minuutin reissaamiseen ei ollut. Joten elokuva jäi välistä, mutta onneksi löysin sen eilispäivänä eräältä ilmaisleffasaitilta, jota eräs meksikolainen tyttö oli mulle suositellut ja kattelin sen sitten sieltä. Ja tykkäsin! Ihanaa itkettävää romantiikka yksinäiseen iltaan. ;] Sain kuitenkin jotain aikaiseksi, kun Melly tuli illalla kotiin isänsä tyköä ja me intaannuttiin leipomaan keksejä, joiden taikinaan sekoitettiin hieman piparkakkumaustetta, koska saksalaiset ei leivo jouluksi pipareita, kuten me vaan Plätzcheneitä, jotka muotoillaan vaaleasta vaniljalla maustetusta taikinasta. Kun keksit oli paistettu, Melly teki niihin sitruunamehusta ja tomusokerista kuorrutteen. Ite en ikinä ollut keksejä moisen kanssa maistanut, mutta kuorrute teki niistä mukavan kirpakoita ja hyviä. :]

Leipomustouhujen lomassa pakkauduimme nopeasti autoon, sillä host-äiti tahtoi näyttää mulle ja Mellylle erään talon täällä Baldhamissa. Talossa asuva perhe on täysin baijerilainen, mutta he ovat koristaneet talon ja pihamaan yltiöamerikkalaiseen joulutyyliin. Joka vuosi joulun alla he myös järjestävät pihapiirissään juhlat ja tarjoavat ihmisille Glühweinia ja pientä purtavaa. Valitettavasti en tajunnu lähtötohinoissa ottaa kameraa mukaan, sillä koko hökötys valoineen, non-stopina soivine joululauluineen ja joulupukin pienoismalleineen oli suoraan sanottuna niin mauton kuin olla ja voi. :D Mutta todellakin eräänlainen nähtävyys.

Tiistaina kävin Valentinan kanssa Fujikaiten all-you-can-eatissa lounaalla – jotta sitten pärjää kotopuolessa, kun ei ole sushia kovin lähellä saatavilla. (ja kun annokset ovat Suomessa ihan hyvissä hinnoissa…) Tarkoituksen oli tiistaina koulun jälkeen myös kattella hieman joululahjoja, mutta tulin lopulta siihen tulokseen, ettei täällä ole mitn. niin ihmeellistä, että sitä pitäisi ruveta Suomeen rahtaamaan, kun pakkaaminen muutenkin on jo tarpeeksi ongelmallista. Mulla on kyllä sitte kotopuolessa koko ens viikko aikaa lahjaostoksille, jos ja kun tarve niin vaatii.

Keskiviikkona me vierailtiin luokan kanssa Münchenin Ludwig-Maximiliansin yliopistolla Valkoinen ruusu -organisaatio teeman ympäriltä. Valkoinen ruusu oli natsi-Saksan vastainen ryhmä, joka sai alkunsa kyseisen yliopiston piireistä 40-luvun alkupuolella. Yliopistolla sijaitsee pienimuotoinen museo sekä paikka Schollin sisarusten ja muiden organisaation jäsenten muistolle. Paikalla on aina tuoreita valkoisia ruusuja maljakossa.

Myös ylipisto itsessään oli ja on näkemisen arvoinen. Se on upea vanhojen rakennusten keskittymä ja suomen modernit pikkuyliopistot todella kalpenee sen marmoriportaiden ja historian lehtien havinan rinnalla. Tällä hetkellä siellä opiskelee lähes 50 000 ihmistä! Mikä tosin tekee siitä Saksan suurimman yliopiston. Ei silti täysin poissuljettua.. ;>

Tänään torstaina me lounastettiin Valentinan kanssa Pepeneroa lähellä olevassa toisessa italialaisessa ravintolassa Seerosessa, josta mulla on jossain aiemmassa postauksessa jo kuvakin napattuna, kun ruokailin siellä yksinäni joskus lokakuun alussa. Valentina söi hiekkasimpukka linguinen ja mä otin pinaatti-katkarapu raviolin, joka oli aivan taivaallista! Jälkiruuaksi otettiin puoliksi Tiramisu tyylinen kakku, jota piristi mukavasti marinoidut luumut. Jouluista ja hyvää. ;]

 

Koulun jälkeen me suunnattiin kaksin hieman erilaisille joulumarkkinoille, nimittäin Pink Christmas -markkinoille Glockenbachvierteliin eli toisin sanoen homojoulumarkkinoille Münchenin tunnettuun homokaupunginosaan. :D

 

Perillä me oltiin kuitenkin hieman pettyneitä, sillä markkinat olivat odotettua paljon pienemmät ja mitättömämmät. Sateenkaariväritteisiä lippuja liehui kuitenkin paljon ja saatiin me sentään napattua kuvat pinkkien joulukuusien kanssa. :D 

Koska oltiin kyseiseen kaupunginosaan asti vaivauduttu, käytiin me vielä lasillisella mukavannäköisessä ranskalaisravintolassa, joka osoittautuikin erittäin intiimiksi ja viihtyisäksi jazzin soidessa taustalla. 

Tämä ilta muuten kuluukin sitten pakkaillessa ja opiskellessa ja huomenna viedään viimeistä koulupäivää ennen lomaa. Seuraava postaus tulee sitten jälleen kerran Suomesta. Sitä odotellessa. <3

Täytyy tietää, milloin jokin vaihe on tullut päätökseen. 

Ajanjakso on ohi, ovi suljetaan, yksi luku elämästä on takanapäin

- ei ole tärkeää mitä nimeä käyttää, vaan tärkeää on jättää menneisyyteen ne elämän hetket,

jotka ovat jo kuluneet ohi.

Sillä ne, jotka ottavat uuden askeleen 

ja haluavat vielä säilyttää palasen entisestä elämästä, 

tulevat tuon menneisyyden raatelemiksi. 

- Paulo Coelho

Der Unabhängigkeitstag

 

Nyt soi: Jean Sibelius – Finlandia 

Aivan ensiksi: Hyvää itsenäisyyspäivää! Mä olen aina ollut tosi isänmaallinen ja 6. joulukuuta on ollut mulle aina erittäin tärkeä ja kaikella tapaa koskettava päivä. Mutta tänään oon kyllä tuntenut itteni vielä jollain tapaa normaalia enemmän patrioottiseksi – johtuen varmasti ehkä siitä, että tällä hetkellä oon nyt täällä. Tosin täyden sotahistorian huomioon ottaen en ole ihan niin kotoisaksi tuntenut itteäni täällä tänään, mitä ehkä olisin voinut. :D Oon kuitenkin virittäytynyt itsenäisyyspäivätunnelmaan jo menneenä viikonloppuna kattelemalla maratonina ’Kun taivas repeää’ ja ’Taivas sinivalkoinen’ –sarjoja. Vielä kun saunaan pääsisi…

Mun kotona viettämäni aika torstaista 24. päivä maanantaihin 28. päivä viiletti ohi äkkiä. Kuten jo aiemmin kirjoitin, en kuitenkaan samalla tavalla tuntenut tarvetta olla kotona ja olinkin iloinen, kun sain jälleen palata tänne. Toki kotona oleminen latasi akkuja ja oli ihanaa nähdä kaikkia ihmisiä lahden sillä puolen. ”Kanta-Krouvikin” piti toki katsastaa, vaikka onhan se nyt jo niin moneen kertaa nähty. Mielipiteeni siitä vahvistui jälleen kerran, kun lauantaina siellä käväisin.

Nautin siis paluustani tänne kaikella tapaa, mutta tuntui, että viime viikko kului sekin aivan älyttömän nopeasti. Tiistaina olin jälleen koulussa ja kävimme koko luokkaporukalla Pepenerossa syömässä, sillä nyt parin viikon ajan on meidän lukujärjestyksemme sisältänyt tiistaisin ja torstaisin typerän hyppytunnin. Mutta positiivisena puolena se mahdollistaa kunnon lounaan syömisen vielä oikeaan lounasaikaankin. Nautiskelin tällä kertaa lohispagetin. Se oli kyllä hyvää, mutta moitin ehkä vähä liian sitruunaiseksi. Oon ottanu nyt tavoitteekseni syödä listan läpi eli joka kerta aion kokeilla eri annosta. Joten torstaina, kun päädyimme jälleen Valentinan ja Pederinkin kanssa Pepeneroon, otin katkarapupastan. Myöskin tänään me käytiin koko luokan kanssa siellä syömässä ja kokeilin Rigatonia neljällä juustolla. Se nimittäin vaikuttaa olevan belgialaisten tyttöjen suosikki, sillä he kaikki syövät sen lähes joka kerta. Päätin itekin sitten mahdollisimman pian kokeilla kyseistä annosta. Ja olihan se ihan hyvää – kermaista ja hyvää. :D Mutta ehkä kaipaan mun pastaani vähän muutakin kuin pelkkää soosia ja makaroneja. Mutta kuten huomaatte, me syödään lähes aina tässä samaisessa ravintolassa, mutta jos ruoka on hyvää ja vielä lisäksi äärettömän halpaa niin miksipä ei? :D

Pepeneron menü > tabletin kääntöpuolella. ;]

Torstaina vierailin myös Marienplatzin ympärille rakentuneilla Joulumarkkinoilla. Kiersin ja katselin myyntikojut läpi ja pysähdyin sitten perinteiselle Glühwein kupilliselle. Odotin sen olevan enemmän niin kuin glögiä, mutta parhaiten makua kuvaa ehkä, jos sanon, että se oli kuin kuumennettua punaviiniä hieman makeammassa muodossa. En nyt sanoisi, että se mitenkään kovin herkullista oli, mutta mukavan lämmintä kylmänä päivänä. Genau, täällä on tosiaan ruvennut myös kunnolla kylmenemään. Vaikka viime viikon alussa vielä aurinko paistoikin ja päivisin saattoi olla jopa 10 astetta lämmintä, mutta illat ovat tosissaan jo vilposia. Keli on kuitenkin enemmän myöhäissyksyinen kuin talvinen, joten jouluun virittäytyminen ei käy ihan niin käden käänteessä. Tiedä koska tänne saadaan edes ensilumi.

Mulle ei sattunut Nikonia mukaan markkinoille, joten epätoivoissani napsin muutaman naurettavan huonon otoksen kännykällä. Jos saan inspiraation tulevana viikonloppuna (mitä kyllä hieman epäilen) otan kameran mukaan, kun menen keskustaan ja napsin pari kunnon kuvaa – tai sitten en.    

Tässä kuitenkin kunnon kuvat mun aikuisen mallin joulukalenteristani sekä perinteisestä kalenterista, joka me saatiin EF:ltä. Ei, en hamstrannut! Olin ehtinyt ostaa Lindtin kalenterin ennen kuin me iloisena yllätyksenä saatiin kalenterit myös koulusta. Mutta joo, oon mä ihan lapsellisen onnellinen mun kahdesta kalenteristani. :]

Meillä pidemmän kurssin buukanneilla opiskelijoilla on nyt muutaman viikon ajan ollut perjantai-iltapäivisin niin kutsuttu Interessengruppe-tunti. Tarkoituksena on saada esille meidän erityisosaamisalueita yhdessä tekemisen kautta. Me opiskelijat vain emme vielä ole löytäneet Interessengruppe-tunteja niin kovin ”interessanteina” – opettajat vaikuttavat olevan koko touhusta paljon meitä enemmän innostuneita. Mutta perjantaina oli kuitenkin ihan mukavaa, kun leivottiin yhdessä. :] Tai me Valentinan kanssa päädyttiin rakentamaan ja koristelemaan piparkakkutaloa, joita sai tiedättekö ostaa ihan valmiina pakkauksena. On oikeesti ihan käsittämätöntä, että tämä maa ja kansa on johtavassa asemassa monella alalla maailmassa eikä ole muuttunut täysin uusavuttomaksi, sillä kaiken saa täällä valmiissa paketissa jos vain haluaa – kuten nämä piparkakkutalot kaikkine osineen ja jopa koristelukarkkeineen. Itse ei kyllä tarvitse viitsiä yhtään mitään! :D 

Me saatiin vielä talonrakennusprojektiin avuksi oikein mukava espanjalaiskaveri ja tulihan meidän kolmen mökistä erittäin veistoksellinen! ;> 

meidän kyräelmä toinen vasemmalta. ;D

Viime viikonlopun vietin Saksan malliin aika epätavallisesti, sillä olin niin perjantaina kuin lauantainakin vain kotosalla. :D Ehkä varmistelin hieman kahta seuraavaa viikonloppua, sillä tulossa on todellakin kunnon party päivät, sillä juhlakaluina ovat mun luokkalaiset belgialaiset tytöt sekä ruotsalainen Gustav, joilla vaihtelevasti on viimeinen viikko joko tällä tai seuraavalla viikolla. Tiedossa siis on paljon läksiäisiä, mikä tekee tästä joulualusajasta sinällään aika surullisen. :<

Menneen viikonlopun kuitenkin vietin vain leffoja katsellen ja lenkkeillen. Lauantaina kävin tosin katsastamassa Schwabigin alueella olevat pienimuotoisemmat joulumarkkinat, joilla käsityöläiset ja taiteilijat ympäri Saksaa esittelevät töitään. Iskinkin silmäni kerrassaan upeisiin antiikin ajan tyylillä taottuihin metallikoruihin, mutta eivät ihan sopineet tämän opiskelijan joulubudjettiin… :p Saatan tosin mennä niitä vielä uudelleen kuolaamaan, koska mun silmääni keskustan joulumarkkinoilla myytiin pelkkää turhaa joulu- ja muuta rihkamaa. Ei kiitos. Mutta Christkindlmarkt taitaakin olla enemmän turistijoukoille suunnattu nähtävyys. 

Pelkän ihailun ja näyteikkunaostosten lomassa kävin kahvilla hieman jazz-tyyppisessä kahvilassa Schwabigissa, joka siis on sitä kyseistä aluetta, jolla koulukin sijaitsee. Kirjoittelin kortteja, katselin ihmisiä ja odottelin kuumaa kaakotani, jonka toimittaminen otti kyllä ihmeen kauan! Mutta ei mulla olut mihinkään kiire. :] (kuva kahvilasta tulee myöhemmin)

Lauantai-illasta host-äitin ystävätär perheineen oli kutsuttu tänne illalliselle - ja luonnollisesti myös oluelle. Host-äiti oli laittanut jälleen oikein perinteistä baijerilaista ruokaa eli possunpaistia ja Knödeleitä. Ai että mä rakastan kaikkia näitä näiden hiilihydraattipommi-lisukkeita!! Paikallisesta ruoasta ja ruokakulttuurista voisin itse asiassa myöhemmin kirjoittaa ihan oman postauksensa. :]

Oon tosiaan virittäytynyt itsenäisyyspäiväfiilikseen jo muutaman päivän ajan vahtaamalla Markku Onttosen sarjoja jatkosodasta ja ajasta sen jälkeen. Mun patriotismini jää täällä kuitenkin jalkoihin, sillä saksalaiset juhlivat Pyhää Nikolausta. Meillä koulussakin kävi kylläkin aika tutun oloinen Nikolaus (rehtori Jürgen), joka palkitsi parhaimmat opiskelijat ”tähtiriipuksella”, nuhteli vähemmän ahkeria ja jakoi suklaata. Luonnollisesti minä olin yksi kolmesta tähden saaneista Valentinan ja Pederin lisäksi. Respektiä siis!! ;D Lisäksi lapset täällä asettivat edellisyöksi kenkänsä ulko-oven taakse. Kengät tuli olla puhdistetut ja yön aikana Pyhä Nikolaus toi kilteille ja tunnollisille lapsille heidän kenkiinsä herkkuja. Myös me Mellyn kanssa asetettiin meidän kenkäparit siististi järjestykseen, mutta ainoastaan makuuhuoneen oven ulkopuolelle. Ensin ajattelin olla käytännöllinen ja käyttää kyseiseen hommaan mun lenkkareitani, mutta sitten ajattelin, että täytyyhän Nikolauksen edes tietää kenelle lahja on menossa, joten etin enemmän Viivin näköiset kengät odottamaan oven ulkopuolelle. Ja olihan se Pyhä Nikolaus aamuun mennessä käynyt ja tuonut mullekin paketin Lindtin suklaata! ;> Koko joulunodotus tuntuu menevän yhdeksi herkutteluksi, sillä Melly tuntuu intaantuvan yhä useammin leipomaan ja aina on kaupastakin tuotu jotain hyväskää ja suklaata löytyy joka kaapista ja laatikosta. Täytyy siis olla hieman varovainen. :p Mutta rakastan mun perhettäni täälä. <3

Viivin näköistä Pyhän Nikolauksen juhlintaa

Valon Soturi ei poimi koskaan raakaa hedelmää.

- Paulo Coelho

Die Mädchen in München

Tämän postauksen pääpaino tulee olemaan kertomuksessa mun ja Annun seikkailuista täällä mun toisessa kotikaupungissani viime viikon alussa. Ennen sitä kuitenkin haluan pikkuisen pröystäillä, sillä sain kuluvan viikon tiistaina tekemäni tasokokeen takaisin, ja olin itse asiassa tällä kertaa luokan toiseksi paras 83 %, mikä on mun mielestä ihan huippua! Paras oli 91 prosentilla italialainen Valentina, mutta en ihmetelle sitä yhtään, sillä (kaikella rakkaudella) hän on hieman hikipinko. ;D <3 Joten olen oikein tyytyväinen asemaani luokan kakkosena, koska siltäkin pallilta voin hyvillä mielin ja ylpeänä sanoa siirtyneeni puhtain paperein seuraavalle levelille. :]

Annun vierailun tänne voi oikeastaan tiivistää yhteen osuvaan sanaan: shoppailu. En ole varmaan koko aikanani täällä laittanut sillä lailla rahaa palamaan, mitä viime viikon tiistaina ja keskiviikkona. Kai se on se seura – tekee kaltaisekseen, sillä yhtälailla, jollei jopa ”pahemmin” laittoi Annukin haisemaan. :p Tai sitten oikea seura vain saa ihmisen shoppailuinnon valtaan ja sen jälkeen rahan hussaaminen sujuu lähes itsestään! ;] Eikä me nyt NIIN paljoa lopulta tuhlattu, syötiinkin välillä. :p

Annu siis saapui tänne maanantainillalla 21. päivä ja luonnollisesti olin mun vierastani lentokentällä vastassa. Enkä edes matkustanut jäniksenä! Kyllä kerrasta vain oppii… Kunnon koululaisena käväisin tietysti tunneillakin, enkä vain pötkötellyt koko päivää sillä verukkeella, että mun ystävättäreni saapuu näihin maisemiin. Aamupäivästä haeskelin mun ihanaiselle Triolleni tuliaisiksi kunnon saksalaiseen malliin ylitseampuvia joulukalentereita, jotka kuitenkin ostin vasta myöhemmin ja jotka sitten onnistuin unohtamaan tänne, kun lähdön hetki koitti. Onneksi kyseessä on asuttu maa ja posti kulkee. ;]

Bongasin Karstadtia kierrellessäni aika elegantin joulukalenterin, joka sisälsi jokaisen luukun takana yhden pienen hajuveden! Hintaa en kyllä havainnut kattoa, sillä hankin itelleni ihan normaalin suklaakalenterin. Sanaa perinteinen en voi käyttää, sillä kyseessä on aika upea Lindt-firman kalenteri. Mutta huomasin todella kasvaneeni aikuiseksi kalenteriostoa tehdessäni. Tarjolla oli nimittäin luonnollisestikin tuplasti upeampia, isoja, lähes 15 euron kalentereita ja minä, ikuinen jouluihminen, onnistuin hillitsemään itseni ja ostin vain pienimuotoisen, 10 euroa halvemman pöytäkalenterin. Tyydyin ainoastaan nappaamaan kuvan Lindtin unelmieni kalenterista – mikä uhraus! :<

tuo säälittävän kokoinen oikeassa yläkulmassa on mun nykyinen kalenterini...

Annun lentokentältä haettuani maanantai-ilta meillä vierähti ensin junailtaessa tänne kotiin ja sitten istuessa ja päivitettäessä kaikki kuulumiset kera vinkukan. ;] Kunhan oltiin ensin saatu Annun matkalaukku auki, josta Finnair oli ystävällisesti poistanut sen kaikkein tärkeimmän – hiuslakan!! Syynä pakkauksen liian suuri koko. Joten seuraavalle päivälle oli ainakin yksi totaalisen must-ostos.  Suloinen Melly oli lupautunut luovuttamaan huoneensa Annun käyttöön ja koska Mellyllä on kohtalaisen iso sänky, me majoituttiin Annun kanssa molemmin sinne. Tiistaina päästiin ihan hyvissä ajoin liikkeelle ja suunnattiin Marienplatzin ja Karlsplatzin yhdistävälle Kaufingerstrasselle, jonka olin ajatellut olevan hyvä paikka meidän shoppailumissiolle. Turistinäkökulmasta se nimittäin on paras vaihtoehto, koska samalla pystyy ihastelemaan tärkeimpiä Münchenin nähtävyyksiä ja rakennuksia – ja Annuhan juuri oli turisti. ;p Kyseinen katu me sitten koluttiin läpikotaisin lähes jokaista putiikkia myöten. Välillä reissattiin metrolla Annun ihka ensimmäisille susheille Tenmayaan ja sen jälkeen istahdettiin Odeonsplatzin Tambosi-ravintolan terassille kuumille kaakoille kera Baileysin. Tankkauksen jälkeen jatkettiin luonnollisestikin jälleen shoppailuhommia.

kaikki kassit EIVÄT ole mun! :D
(aiemmin ostettu ja hehkutettu takkiki tulee tässä oikeuksiinsa)

Kotiin päin suunnattaessa nappasin meille mukaan paahdettuja manteleita, joilla on nimittäin pakko täälä ollessa herkutella. Niitä napsien me myöhemmin illalla sitten hieman laittauduttiin ja raskaasta päivästä huolimatta me lähdettiin vielä illalla vähän ”tuulettumaan”. Vein Annun Sausalitokseen ja aivan yllättäen törmättiin siellä suomalaisiin reppureissaajiin, joiden kanssa ilta sitten vierähtikin mukavasti kera Sausalitoksen happy-hourin! :D Kotiuduttiin kuitenkin suht. hyvissä ajoin monista ihanista cocktaileista huolmatta ja keskiviikkona oltiin jo puolelta päivin juna-asemalla. Onnistuttiin kokemaan joukkoliikennearkeakin missaamalla ensimmäinen juna ja odottamalla sen jälkeen täysin hyödyttömät 20 minuuttia. Kierrettiin Marienplatzilla vielä nopsaan tiistailta pari jäljelle jäänyttä kauppaa, käytiin syömässä Pepenerossa pastat, juotiin hedelmäcocktailit jälkkäriksi ja sitten jo palattiin kotiin pakkaamaan. Junailimme lentokentälle ja aloitimme matkan kohti kotia. Annulle reissu oli todellakin vain piipahdus Münchenissä, mutta eikös se tarkoita, että on tultava toistekin? ;] <3

"Olen kokenut jo tämän", hän valittaa sydämelleen. 

"Niin oletkin", sydän vastaa. "Muttet ole päässyt koskaan yli."

Silloin Soturi ymmärtää, että toistuvilla kokemuksilla on yksi ainoa tavoite: 

niiden tarkoitus on opettaa hänelle sellaista mitä hän ei halua oppia. 

- Paulo Coelho

Danke und Entschuldigung

Mä tiedän, ei teidän tarvi sanoa sitä mulle – oon ollu viime aikoina huono, huono bloggari. Huoh. Paraikaa istun kotikoneella täälä Suomessa. Asian voisi ilmaista jopa käyttämällä sanaa ”taas”, nimittäin siltä musta on tällä kertaa hieman tuntunut. Saavuin keskiviikkoyönä Vaasaan kera Annun, joka vietti mun luonani Münchenissä pari päivää. Olin buukannut itteni Annun seuraksi samalle paluulennolle jo jokin aika sitten, jolloin mulla tuntui olevan palava halu ja tarve tulla jälleen käymään tänne. Lähtöpäivänä keskiviikkona en kuitenkaan tuntenut samanlaista innostusta, enkä ole kokenut täälä olemista tällä kertaa niin kovin merkittäväksi. Mä olen selvästi kotiutunut Saksaan – no okei, ollaan suoria niin kuin pohjanmaalaisten kuuluukin: ICH LIEBE MÜNCHEN!! <3 Jonka johdosta oon ilmoittanu kouluun kaikista jo tehdyistä vedenpitävistä päätöksistä huolimatta jääväni ainakin tammikuun loppuun. Mä varmasti, siis ihan varmasti, viihtyisin nyt sinne maaliskuunkin loppuun näillä mun uusilla elämäneväillä, syventyneillä suhteilla ihmisiin mun ympärilläni Saksassa ja koko ajan huimasti petraantuvalla kielitaidolla, mutta tiedän myös mun velvollisuuteni ja mun velvollisuuteni on lähitulevaisuudessa pääsykokeisiin lukeminen. Mun siis täytyy vain päätyä siihen, mikä lukemisen ja Kauppikseen pääsyn kannalta on loppupeleissä paras vaihtoehto. Katotaan miten mun projektini sillä saralla on vuoden vaihteen jälkeen päässy vauhtiin ja palataan päätöksiin sillon.

Älkää nyt kuitenkaan ajatelko, että olisin jollain tapaa ollu tosi hapan täälä kotona käymisen suhteen. Oon kiitollinen, että mulla on mahdollisuus vierailla täälä ja totta kai se lataa kaikkia akkuja, kun saa olla perheen kanssa, nähdä kaikkia ystäviä ja nukkua omassa sängyssä. Eikä Münchenistä Kauhajoelle ole lopulta kaikkine odotuksineen sekä juna- ja automatkoineen kuin noin 5,5 tuntia! Mutta mä myös omalla tunnollisella tavallani stressaan mun koulunkäyntiäni; poissaolotuntien määrää ja tasaisen edistymisen ihannetta. Koulussa niin kovasti vain pelotellaan loppudiplomin puolesta: sitä kun ei saa, jos läsnäoloprosentti on alle 80. Mutta pääasiassahan pelottelu on tarkoitettu niitä varten, jotka ovat tulleet kohteeseen pelkästään bilettään eivätkä opiskele juuri yhtään. Joten ei mulla ole pelkoa. ;p

Sitten siihen mitä mä olen puuhaillut sinä aikana, kun en ainakaan ole blogia kirjoittanu. :D Edellisviikon keskiviikkona eli 16. päivä mun oli pakko nöyrtyä, laittaa mun takkina toiminut bleiseri kaappiin ja käydä ostamassa kunnon lämpimämpi mantteli. Mulla ei nimittäin ollut talvitakkia pakattuna mukaan, kun syyskuussa lähdin ja kuvittelin sinnitteleväni tähän saakka, kun tuun kotiin käymässä. Talvi kuitenkin tuli Saksaan yllättävän nopeasti ja mun oli marssittava Zaraan. Sieltä pussin kanssa lähdettyäni en kuitenkaan enää ajatellu, että mun oli surkeasti pakon edessä ostettava jotain, sillä löysin kerrassaan aivan upean villakangastakin! Voi jälleen sitä materialistin suunnatonta onnea. :>

Bongasin kirjaimellisesti keskeltä Marienplatzia myös aika vekkulin paloautoedustajan. ;>

 

Torstaista mun on sanottava sen verran, että käväisin jälleen lounaalla Peperenossa. Tällä kertaa seuranani olivat Valentina ja hollantilainen Deborah, joka valitettavasti oli Münchenissä vain kaksi viikkoa ja on jo palannut kotiin. Mutta se, miksi tämä lounas oli niin erikoinen ja ilmoittamisen arvoinen asia on se, että olin viimein niin nälkäinen, että söin ravintolan kuuluisan Lasagnen. Enkä sitten tajunnu ottaa siitä kuvaa – tunnen itteni jälleen niin huonoksi bloggariksi! :D Koitan kerätä tarpeeksi nälkää myös jollekin toiselle kerralle ja muistaa sitten napata myös kuvan tästä jo Suomessakin kuuluisasta ruokalajista. ;p

Perjantaina teimme koulusta tutustumiskäynnin Bayerische Staatsoperaan ja pääsimme näkemään kaiken oopperan glamourin esirippujen taakse. Meille oli järjestetty kunnon opastettu kierros kulisseissa ja rakennuksen tärkeimmissä kolkissa. Mulle ei kuitenkaan valitettavasi sattunut kunnon kameraa mukaan. Nappasin kuitenkin kännykällä kuvan kattokruunusta kuninkaan aitioon johtavassa eteisessä, jonka kaikki osat ovat muovia ja ne ovat irrotettavissa niin, että valaisimen voi purkaa ja koota kuin Lego-tornin.

Perjantaina teimme myös uuden tasotestin, joka mahdollisti meidän siirtymisen seuraavalle luokalle eli B1-levelille. Ite en vielä tiedä tuloksia, koska Annun ja kotimatkan takia en ollut menneellä viikolla koulussa, mutta huhujen mukaan meitä kaikkia onnisti ja ensi viikon aloitan jälleen pikkuisen paremmalla kieliosaamisella. Kokeen jälkeen suuntasimme porukalla luonnollisesti viihteelle, mutta nyt sille oli oikein hyvä syy: niin James kuin hollantilainen Sjoerdkin viettivät viimeistä iltaansa Münchenissä. Nämä pari kuukautta ennen joulua vaikuttavat tosi surullisilta ja jäähyväistäyteisiltä, kun jo aiemmin ja pitempään viipynyt porukkaa lähtee yksi kerrallaan. Mutta sellaista tämä opiskelu EF:llä on, ihmisiä tulee ja menee koko ajan ja kaikki viipyvät hieman eri aikoja. Luopumista harjoitellaan tiiviisti.

Vaikka meno perjantai-iltana Sausalitoksessa oli ollut meillä kaikilla.. nätisti ilmaistuna voisin sanoa, että ”hyvä”, olin lauantaina skarppina shoppailemaan eräässä ostoskeskuksessa jota vielä en ollut kiertänyt. Mutta loppujen lopuksi ei käteen tarttunut yhtään mitään, sillä jo itse rakennus oli aika pieni eikä myöskään sisältänyt kovin kummoisia kauppoja. Ostin kuitenkin paistettuja nuudeleita ja pistelin ne poskeen elokuvista tutunlaisesta take-away boxista! :]

 

Koska ostoskeskus osoittautui pettymykseksi, eikä mulla sielä vierähtänyt paljoakaan aikaa, otin metron Odeonsplatzille ja käveleskelin siitä Marienplatzille kaupungista nautiskellen. Vaikka olikin hieman kylmä, ihmisiä oli paljon liikkeellä niinkin myöhään lauantai-iltapäivästä (noin klo 17.00) Rakastan keskustan kahta platzia, sillä a) Odeonsplatz on vähä semmoinen ”hienompien” ihmisten kohtaamispaikka. Sen läheisyydessä on paljo ylellisiä ravintoloita ja kahviloita ja lauantainkin, kun nousin metrosta kadulle, valoissa seisoi kolme Porschea, Jaguar ja yksi Aston Martini. Mun mielestä se kertoo jo aika paljo millaisesta platzista on kyse. :p b) Marienplazilla taas törmää aina turisteihin ja ihmisten turismi- ja ostosfanaattisuutta on hilpeää seurata. :] Platzien välisillä kaduilla aina myös tapahtuu kaikenlaista kultturellia ja mielenkiintoista. Lauantaina törmäsin oikein kunnon orkesteriin, joka konsertoi kadun kulmassa. Paikalle oli roudattu jopa ihka oikea flyygeli! Kylmyydestä huolimatta seisoin vaikka kuinka kauan nautiskellen sinfonioista ja tyhjäsin lompakkoni kaikki hilut sellolaukkuun ennen kuin lähdin. :]

Lauantai-illan vietin rauhallisesti kotona katsellen elokuvia saksalaisin tekstein ja syöden sokeroituja manteleita. Nam! Sunnuntaina kylmästä säästä huolimatta lähdin jälleen keskustaan kuljeskelemaan. Tein ikkunaostoksia Maximilianstrassella, jonka varrella sijaitsevat kaikki merkkiliikkeet, tutkiskelin Isar-joen viertä kulkevaa Isarradweg lenkkipolkua ja päädyin lopulta kutsumaan Valentinan Cafe Luitpoldiin, jossa taannoin yksin ollessani keskustelin sen vanhemman saksalaisen herrasmiehen kanssa. Paikka on aivan ihana ja elegantti, mutta toki myös hieman hintava. Päädyttiinkin sitten juomaan pelkät kaakaot, vaikka molemmilla olikin hieman nälkä. Kaakao teki kuitenkin erityisesti mulle hyvää, koska olin napannut vähä kylmää todennäköisesti pe.- la. välisenä yönä baarihepeineissä kuljeskellessani. Voin kertoa, että niin sinnikkäässä räkätaudissa, kuin tämä kyseinen tartunta oli, ei ollu kovin mukava lentää – olin täysin kuuro oikeestaan koko täälä kotonaoloaikani. :D Toivotaan, että huomenna Saksaan palatessa korvat eivät menisi ihan niin lukkoon ja tukkoon.

Edellä kerrotun viikonlopun jälkeisenä maanantaina 21. päivä Annu sitten jo tulikin, mutta kuvailen meidän seikkailut vasta seuraavalla postauskerralla koto-Saksasta. Bis denn! 

Jokainen Valon Soturi on haavoittanut rakastamaansa ihmistä. Sen vuoksi hän on Valon Soturi, siksi että hän on kokenut tuon kaiken, eikä ole menettänyt toivoaan tulla paremmaksi.

- Paulo Coelho

Der gewöhnlich Tag

Nyt seuraa teidän kaikkien luonnollisesti kovasti odottama kuvaelma mun normaalista arkipäivästäni täälä. Wohoo! :D Kuten on monesti jo tullut esille, mun lukujärjestys on siis jaettu aamu- ja iltapäivä tunteihin ja esim. tällä viikolla se näyttää tältä:

Voitte varmasti arvata, että vapaina aamuina nukun luonnollisestikin reippaasti 10 – 11 pintaan, jos vain unta riittää. Toki aamun voisi paremminkin pyhittää ja silloin tällöin revin itseni aiemmin ylös ja suuntaan kaupungille aiemmin, mutta loppujen lopuksi hyvin harvoin. :D Kyllä, aamulla ehtisi loistavasti myös lenkille, mutta tähän mennessä se on jäänyt joka kerta pelkälle ajatuksen tasolle. :p Urheilen täälä siis yleensä tiistaisin ja torstaisin ja tietysti viikonloppuisin: pyörähdän juoksemassa ja teen sen jälkeen hieman lihaskuntoa. Kuntosalikortti on hankinnassa (= yhteystiedot ja aukioloajat ovat tiedossa, enää tarvittaisiin ele sinne suuntaamiseen), mutta lentopallojoukkue juttu junnaa paikallaan. Huoh.. Mutta kyllä tämä urheilu näin tällä tavalla yksikseenkin luonnistuu. :]

Koulumatkaan tästä kotoa asemalle mulla ei mene pyörällä kuin maksimissaan viitisen minuuttia - riippuen aina polkemisinnosta. Täältä Baldhamista keskustaan junamatka kestää noin 35 minuuttia. Keskustassa Marienplatzilla vaihdan U-Bahniin, jolla koulun asemalle menee noin 10 minuuttia. Yhteensä mun koulumatkani siis kestää noin 45 – 50 minuuttia, kun kävelen vielä asemalta koululle – ja ruuhkaisimpina aikoina toki hieman enemmänkin. Tämä koulumatkan pituus seikka oli mulle ehkä suurin shokki ja oikeastaan aina, kun koulun jälkeen lopulta pääsee kotiin, ei huvita enää nostaa persettä ja lähteä yhtään mihinkään. :D Junamatka on kuitenkin antoisaa aika lukea – tai tehdä läksyt, jos jostain syystä ei ole yhtään, yhtään, yhtään edellisiltana huvittanut puurtaa niiden kimpussa.

Vetelen yleensä aamulla nopeasti Activian. Välillä tekisi mieli kunnon paahtoleipää, sillä syön aina kaikki leivät paahdettuina, mutta en ole vielä mistään täältä talosta löytänyt leivänpaahdinta. Enkä kyllä kehtaa kysyä! :D Myös mikroaaltouuni puuttuu – kaikki ruoka lämmitetään aina pannulla. Eikä hellan päällä ole liesituuletinta. Että sellaista. :p

Koulun metroasemalla olevasta pienestä kahviosta nimeltään Panem ostan lähes joka päivä paninin tai sämpylän välipalaksi kouluun. Panemin valikoimiin kuuluu erityisesti niin kutsutut terveelliset tuotteet sisältäen siis erilaisia täysjyvä-, siemen- ja ruisleipiä, salaatteja ja erikoisjuomia. Usein nappaan myös samassa tilassa toimivasta cocktailbaarista jonkin mukavan smoothien aamun piristykseksi.

Kävely asemalta koululle kestää muutaman minuutin. Matkan varrella on muun muassa mun vakkarikahvilakseni muodostunut Vanilla Lounge, johon silloin tällöin piipahdan mm. hyppytuntien aikana kahville. Ihan koulun nurkalla on leipomo Wimmer (= voisia, lihottavia leipomuksia) ja siitä vain hieman kauempana opiskelijoiden paratiisi PennyMarkt. Koulu sijaitsee sisäpihalla ja sen tilat ovat kahdessa kerroksessa. Rakennuksen toisessa kerroksessa toimii myös yksityinen saksalainen kielikoulu, joten EF on levittäytynyt ensimmäiseen ja kolmanteen kerrokseen. Päivän aikana siis tulee ravattua portaita aika useaan otteeseen. :p 

Yleensä niin päivinä, kun koulu päättyy puoli kahden korvilla, käymme vaihtelevilla porukoilla syömässä lähistöllä. Koulun alueella sijaitseva Pepenero on opiskelijoiden ehdoton suosikki, hieman kauempana oleva L’Osteria on toinen vahva italialainen ravintola eikä sushipaikkakaan koulun metroaseman kupeessa ole koskaan poissuljettu. Niin päivinä taas, kun koulu loppuu kuuden tietämillä, suurin osa meistä suuntaan suorinta tietä kotiin – minä mukaan lukien. Noina iltoina ei paljon jää aikaa läksyille saatikka muulle tekemiselle. Yleensä sitten vain datailen, luen ja rupean nukkumaan. Viikonloput ovat sitä varten, että ne voi pyhittää kulttuurille ja täyttää kaikenlaisella tekemisellä. :D

Täälä on tapana syödä iltaruoka kohtalaisen myöhään siihen verrattuna, mihin Suomessa on totuttu. Joinain iltoina saatamme syödä vasta kahdeksan pintaan. Host-äiti on matematiikan opettaja yliopistossa ja kotona hän järjestää tukiopetusta kaiken ikäisille ja tasoisille opiskelijoille, jotka ovat suurimmaksi osaksi hänen ystäviensä lapsia. Ahkera opiskelu tuntuu täälä olevan totaalisen korkealle arvostettua, paljon enemmän mitä Suomessa. Mutta tämä onkin yksinkertaisesti Saksa. :p

Minä joka yleensä oon tosi tarkka tyynystäni ja kuljetan ympäri maailmaa omaan tyynyäni, oon tosi tyytyväinen täälä olevaan tyynyyn. Luonnollisesti toin omankin tyynyn kotoa, mutta viime kerralla, kun lensin käymässä Suomeen, toin sen takaisin! :D Täälä oleva tyyny on superhyvä! Ehkä kiikutan sen mukanani kotiin, kun täältä lähden. :p

Siinä yksinkertaisuudessaan ja lyhykäisyydessään mun normaali päiväni täälä. Viikonlopun puuhailuista te oottekin jo paljo saaneet lukea ja ne tosiaan aina täytyy tutkimusmatkoista ja kaikenlaisesta pienestä ja suuremmasta hommasta. Viimeaikoina myös biletyksestä. Muistan, kun syyskuussa lensin tänne, mun vieressäni koneessa istui miesporukka, menossa Oktobereille. (kuten kaikki paitsi minä koko koneessa silloin) Eräs heistä oli suorittanut yliopistonsa täälä Saksassa ja hän sanoi mulle, että ennen kuin opit kielen kunnolla, opit ensin juhlimaan ja juomaan kaljaa. Ja niin tässä kai näyttää käyvän. :D Mutta mut tuntien kohtuuden rajoissa tietysti. :p Tulevina postailukertoina voisin ottaa asiakseni myös hieman ruotia Suomen ja Saksan erilaisuuksia ja tämän maan outouksia, jotta pääsette mun seuranani nauramaan tämän upean maan hassulle kansalle. Vaikka he kyllä tuntuvat nauravan meille suomalaisille sitäkin enemmän – sauna sitä ja sauna tätä. :p Mutta mä ainakin yritän päästä tasoihin meidän suomalaisten outouksien listan kanssa. Bis später siis!

Olla ilman jotain, mitä haluaa, on olennainen osa onnea.

ein Woche nach einer Woche

Välillä tämä koko blogi tuntuu niin pain-in-the-ass -touhulta. :DD Viikolla ei muka millään löydy aikaa kirjottaa, joten sitten, kun viimein istuu alas ja ottaa aikansa niin on niin tosi paljo kerrottavaa. Pienille mukaville havainnoille ei löydy tilaa, koska informoitavana on niin paljo suurempialaisia tapahtumia. Mutta se on sanottava, että viikot tuntuu nyt oikeesti vain vilahtavan ohi, kun on viimein saanu ittensä kunnolla täälä elämisen alkuun. Mennyt viikkokin oli ihan vasta alussa, mutta nyt jo ollaan sunnuntaissa. Opiskellen, syöden ja juoden ne täälä kuluu. :D Äitikin kovasti ihmetteli silloin kun täälä käväisi, että miten ihmeessä mä oon päässy laihtumaan, kun ruokatarjonta on ympärillä niin valtavan herkullista. Samaa kysyn ite iteltäni joka päivä! Italialaiset ravintolat on aiva älyttömän tasokkaita, all-you-can-eat -sushipaikkoja löytyy joka kulmalta ja kun perinteinen baijerilainenkaan ei ole oikein muuta kuin tuhtia hiilihydraattia eri muodoissa. :D Lisäksi mun perheeni on kova herkuttelemaan ja nautiskelemaan ruuasta. Vähä niin kuin kotonaki. ;] Mahdoton tehtävä tuntuu siis olleen sittenkin mahdollinen, koska tähän mennessä tänne Saksaan maaperälle on tippunut 4 kiloa. Hurraa!! :p

Mutta mahdoton tehtävä jatkuu koko ajan, sillä tämänkin viikon maanantain aloitti jälleen lähellä koulua erään italialaisen ravintelin katsastaminen. En ollut kyseisessä paikassa vielä aiemmin käynyt, joten tilasin jo vakkariksi muodostuneen Spaghetti alla Scampin - ja olihan se maukasta! Hintaluokka oli kuitenkin vähä korkeampi, kuin muissa lähistön italialaisissa, mutta ei se sinällään merkitse mitään, koska syöminen on silti kaikkialla halvempaa kuin Suomessa. Paitsi, että perjantaina törmättiin kyllä kouluporukalla baariin, joka sai mut hinnastollaan tuntemaan oloni tosi kotoisaksi. :D Ehkä sillä faktalla, että Sausalitos sijaitsi ihan Marienplatzin tuntumassa oli jotain tekemistä sen seikan kanssa, että iso Campari Orangesaft maksoi 15 euroa! Vaikka olihan se aiva hervotoon eikä sellaista Suomesta edes saa. :D

Campari Orangesaft & Mojito

Tiistaiksi mulla oli varattuna kampaaja, jota ennen kuitenkin käväisin taas tutussa ja turvallisessa Pepenerossa kera ihanaisen italialaisen Valentinan ja Jamesin. Molemmat mun seuralaiset söi sen kuulun Lasagnen, joka on yhä liian iso annos mulle tilattavaksi. Mä siis tyydyin herkuttelemaan Spaghetti Carbonaralla, joka oli kyllä hyvää, mutta jonka jälkeen jäin omaksi ihmeekseni hieman kaipaamaan makeahkoa tomaattisuutta. Ens kerralla täytyy siis valita jälleen jotain ”punaista”. :p

Erittäin, erittäin kuuman kaakaon jälkeen suuntasin hiussalonkiin, jonka olin bongannut koulun lähistöltä. Heillä oli Schwarzkopfin tuotteet ja värit eli kartoista löytyi tismalleen oikea sävy, jota kotona Kjoella My Stylessäkin on käytetty. Väristä siis tuli hyvä, mutta pituudesta napsaistiin ehkä vähä liikaa pois, kun olin juuri päässy vannomasta, että kasvatan jälleen pitempää tukkaa. Helahoito maksoi 65 euroa, jota pidän kyllä aika kovana hintana, koska muotoilu tuli todennäköisesti varata vielä erikseen! Sillä kampaaja tiedusteli multa, kun istuin vielä tukka märkänä tuolissa, että mitä mä yleensä käytän hiusteni laittoon – kaikkea kuulemma löytyi ja kaikkea sain käyttää. Ja kun kattelin ympärilleni, muutkin naiset kuivasivat, suoristivat ja laittoivat itse hiuksensa ennen kuin maksoivat ja lähtivät. :D Mä tyydyin vain vähä föönäämään ja iskin sitte pipon päähän, koska tuntui niin koomiselta heilua ja huitoa itse oman tukkansa kimpussa keskellä kampaajaa. Mutta tulipa sekin osaltaan koettua! :D

Keskiviikkoillan pyhitin omille ja Mellyn opiskeluille. Vastavuoroisesti Melly selvensi mulle saksan kielioppia ja minä puolestaan kuulustelin Mellyltä enkun sanoja. Sanoisinko, että kerrassaan loistava tiimi. ;] Torstai-iltana suuntasin Valentinan ja Pederin kanssa elokuviin Cinemaan, joka on toinen Münchenin englanninkielisistä teattereista. Mun ja Valentinan mielestä A Dangerous Method oli loisto leffa – ehkä koska me ollaan molemmat kiinnostuneita psykologiasta ym., mutta Peder taas ei niin kovin otettu ollut: me nimittäin yllätettiin hänet lopulta nukkumasta. :D Toki leffaa oli sinällään vähä hankala seurata, koska se ei sisältänyt ollenkaan tekstitystä, ei saksaksi eikä englanniksi ja jotkut lääketieteelliset termit menivät täysin yli ymmärryksen. Mutta kokemus sinällään ja bongasin jo monta muutakin uutuutta, jotka haluan ehdottomasti käydä tsekkaamassa.      

Perjantaina meillä oli poikkeuksellisesti aamutunnit, joiden jälkeen illalla suuntasin tosiaan koulun porukoiden kanssa viihteelle. Koko kaupunki tuntui olevan liikkeellä ja paikat oli ihan täynnä! Yritimme jonottaa parillekin clubille aloittelupaikasta Sausalitoksesta lähdettyämme, mutta kaikkialla oli täyttä. Kellon lähestyessä puolta kahta mä ilmotin, että lopetan jonottelun ja suuntasin kotiin viimeisellä illan S-Bahnilla. Hyvä päätös sinällään, koska olin suunnitellut seuraavalle päivälle shoppailua joten olin skarpissa kunnossa suunnatessani Pasing Arcadeen. Peder, joka asuu Pasingissa, lähti mun seurakseni eikä ollut ihan niin loistokunnossa kuin minä. ;D Yritin metsästää takkia, koska aamut ja illat rupee olemaan täälä kanssa pikku hiljaa aika kylmiä. En kuitenkaan löytäny mieluisaa, koska tuntuu, että aina silloin, kun tietää juuri mitä etsii, ei ikinä sitä löydä. Näin nimittäin runsas viikko sitte eräällä tytöllä juna-asemalla oikein suloisen villakangastakin, mutta olin hölmö enkä käynyt kysymässä mistä hän oli sen ostanut. Nyt vaeltelen traagisen toivottomana ja etsin samanlaista. Mutta on mulla sitten kotona vaihtoehtoja, joten koitan selviytyä vielä päälle viikon tuolla ohuemmalla mallilla ja ottaa sitten kotoa lämpimämmän mukaan.

Kaikkea muuta kyllä luonnollisesti löytyi ja ostin parikin aivan ihanaa villamekkoa Espritiltä. ;] Ja koska mulla oli seuranani poika, lounas syötiin tietystikin kevyesti Burger Kingissä, jossa oli aika vekkulit penkit! :D

Kotiin päästyäni pyhitin illan itelleni: kattelin leffaa, söin, lueskelin, söin, datailin ja söin. Ihanaa! :D Jatkoin itse asiassa samalla tiellä myös tänään sunnuntaina. Meinasin kyllä lähteä keskustaan pörräämään ja ehkä Englischer Garteniin lukemaan, mutta nukuin tosi myöhään, eikä mua sitte huvittanutkaa. Host-äiti laittoi tänään oikein perinteistä baijerilaista ruokaa – possun paistia ja Knödeleitä, jotka siis on eräänlaisia perunapalloja. Ne ovat aivan kuvottavan näköisiä, mutta älyttömän hyviä. Nam! Mahdoton tehtävä jatkuu menemällä kohta jälleen lenkille. Seuraavassa postauksessani voisin kuvailla hieman yksityiskohtaisemmin mun normaalin koulupäiväni kulkua ja koittaa napsia siihen liittyviä kuvia. Bis denn siis!

Vallitseva käsitys siitä, miten elämä kuuluisi elää, merkitsee usein enemmän kuin oma Elämäntie.

- Paulo Coelho

Kultur

Taas yksi viikko ja viikonloppu takana päin, muttei enää montaa koulupäivää tätäkään viikkoa jäljellä! :D Mennyt viikonloppu tosin piti sisällään paljo kaikenlaista touhua. Viikko Halloweenin ja tiistaisen pyhäpäivän jälkeen vilisti ohi arkisesti, mutta yllättävän nopeasti. Torstaina kävin jälleen syömässä italialaisessa Pepenerossa koulun lähellä. Se tuntuu olevan kaikkien opiskelijoiden ja myös monen muun suosikki. Mutta mitä muutakaan se vois olla, kun hinta – laatu -suhde on niin loistava! Syön ja juon joka kerta alle 15 eurolla, ruoka on herkullista ja joka kerta tuun täyteen. Tällä kertaa ruokailin lähes pelkästään espanjaa puhuvassa seurassa meksikolaisten, kolumbialaisten ja itse espanjalaisten kanssa. Toll!! :D Ja kuten aiemmin kirjoitin, olin jo ehtiny viime kerralla valita annoksen tulevalle lounaalle eli söin mustekalatagliatellen! Siitä hoksasin myös napata kuvan. :] Ravintolan Lasagne tuntuu olevan myös hyvässä maineessa meidän opiskelijoiden keskuudessa. Ja olihan se älyttömän hyvää, mitä Pederiltä viime kerralla maistoin, mutta myös ihan liian iso annos mulle lounaalla syötäväksi. Schade!

Perjantai-illalla suuntasin koulun porukoiden kanssa hieman viihteelle. Mutta koska opiskelijoista on kyse, aloittelupaikat on aina mahdollisimman edullisia ja perjantainakin raahauduin muun porukan perässä aivan järkyttävään räkälään, joka kuitenkin sijaitsi kauniilla koulun alueella. Tarjoilijanainen oli elämäänsä totaalisesti kyllästynyt, kamala ilmestys sotkuisessa tukassa ja likaisessa T-paidassa. Yritin tilata valkoviiniä, joka osoittautui lähes pelkäksi vedeksi ja sen jälkeen Baileysta, joka ei todellakaan ollut Baileys-pullosta. Joten, kun toiset ottivat ja lähtivät keskustaan yökerhoon, mä suuntasin kohti kotia. :D Täälä nimittäin on perjantaibaaritteluissa aina se ongelma, että viimeinen S-Bahn kulkee niin aikaisin. Viikonloppuisin la. – su. se ajaa aina yhden lisävuoron yömällä, mutta perjantaisin täytyy hoitaa itsensä asemalle viimeistään yhden aikoihin, koska sen jälkeen seuraava juna kulkee viideltä. Enkä mä ole niin kova partygirl kuitenkaan. :p

Mutta olin erittäin tyytyväinen päätökseeni suunnata kotiin, sillä ensin asemalla törmäsin kaveriin, joka työskentelee opiskelijavaihtoprojekteihin keskittyvässä organisaatiossa ja hän tuntui työnsä puolesta olevan erittäin kiinnostunut musta ja mun olemisestani täälä. Ja kun lopulta päädyttiin ottamaan myös sama juna eli hän asuu tällä samalla alueella mun kanssa, tapasin S-Bahnissa myös nuoren pariskunnan täältä Baldhamista ja nyt oon todella päässy verkostoitumaan kansainvälisen lisäksi myös saksalaiselle puolelle, mikä on aivan mahtavaa!

Nina ja Fabi (kyseinen pariskunta) nimittäin kutsui mut sitten lauantaina heidän ja heidän ystäviensä kanssa baanalle ja tottahan mä menin, vaikka väsy vähä painoiki. Ja täytyy sanoa, että mulla oli ehkä hauskin ilta vielä koskaan täälä Saksan maalla! Fabi tekee keikkaluontoisesti kuvaushommia Münchenin eri baareissa ja saa siitä aina pienen korvauksen. Hän napsii kuvia bilettäjistä, seurueista ja pariskunnista ja julkaisee ne sitten netissä. Siistiä hommaa sinällään, vapaa sisäänpääsy ja muita pieniä luontoisetuja. ;] Ja koska molemmat asuu vielä lisäksi tässä saman kadun varrella mun kanssa niin sovittiin, että ehdottomasti tehään juttuja tästä lähtien yhessä. Super!! :] 

Nina & minä

Lauantaina päivällä mun ohjelmana oli kuitenkin toisenlainen kulttuuri. Kävin nimittäin katsastamassa Nymphenburgin linnan täälä Münchenissä. Alun perin mun piti suunnata sinne parin meksikolaisen kanssa koulusta, mutta koska lauantaina oli myös jalkapallopeli Allianz-Arenalla, vannoutuneelle kansalle urheilu oli tällä kertaa tärkeämpää. Joten olin reipas tyttö ja menin yksin, mikä oli loppujen lopuksi tosi rentouttavaa. Linna itsessään ei ollut kummoinen, loppujen lopuksi aika pieni ja mitäänsanomaton, eikä sen ympärille rakentunut kovinkaan kiehtovaa tarinaa. Maximilian II vanhemmat rakennuttivat linnan hänen syntymisensä kunniaksi vuonna 1675. Maximilan II itse laajensi rakennusta mittavasti ja hänen poikansa Kaarle VIII:n aikana myös puutarhaa kunnostettiin. Linna toimi pitkään Baijerin hallitsijoiden kesähuvilana ja mm. kuningas Ludvig II syntyi sielä 1845. Mutta puutarha oli luonnollisesti iso ja kaunis ja sielä mä käveleskelinkin pitkät pätkät istahtaen välillä lukemaan kirjaa. Näin myös ihka oikeita Bambeja (=kauriita) juoksemassa metsässä – niin lähellä ihmistä ja niin keskellä kaupunkia! Se oli aika hämmentävää ja myös se, miten monen ihmisen juoksulenkki kulki linnan puutarhan läpi. Hikisiä saksalaisia säntäili sielä täälä, mutta en mäkään moista upeaa lenkkimiljöötä pahakseni pistäis. Mulle tuli lisäksi mieleen Amélie-elokuva, kun käveleskelin puutarhassa edestakasin. Améliessa nimittäin keskitytään niin paljo elämän pienistä iloista nauttimiseen ja mä todella nautiskelin niinkin yksinkertaisesta asiasta, kun sain potkia lehtikasoja saappailla ja ne kahisi mukavasti. Aurinko paistoi ja oli ihanan syksyistä!

En kuitenkaan jääny linna-alueelle kahville, vaan suuntasin ratikalla takaisin keskustaan ja itse asiassa kävin kahvittelemassa samaisessa suloisessa kahvilassa, jossa me äitin kanssa syötiin viime perjantaina bruschettat. Nautiskelin Milchkaffeen ja palan aika hyväskää suklaakakkua. Vaikkei se kyllä paininut läheskään samassa sarjassa Valkoisen Puun suklaakakun kanssa. :/

Sunnuntaiaamu luonnollisestikin vähä venähti edellisen illan myöhäisen kotiutumisen takia. Pidin kuitenkin kiinni alkuperäisestä suunnitelmastani käydä kiertämässä Pinakothek der Moderne. Ajatuksena oli myöskin testata museoalueella oleva all-you-can-eat -sushipaikka, mutta myöhästyin lopulta heidän lounasajastaan, eikä all-you-can-eat -tarjous ollut enää voimassa. Joku toinen kerta sitten – onhan tätä aikaa vielä hyvin jäljellä! :]

Pinakothek der Moderne oli jo itse rakennuksena ja miljöönä aika vaikuttava. Se oli myös tosi laaja – konkreettisesti ja taiteellisesti. Olin iloisesti yllättynyt siitä, että näyttely piti sisällään myös valokuvapuolen taiteilijoiden töitä sekä todella ihan nykypäivämme vaikuttajien töitä. Tapasin Van Goghin, mikä luonnollisesti oli mulle koko kierroksen kohokohta, mutta mukaan mahtui myös monia muiden upeiden töiden ihastuksen huokaisuja. Lisäksi toki myös huokaisuja tyyliin ”voiko tätäkin nyt sitten kutsua taiteeksi?” mm. huone täynnä pelkkiä seinille ripustettuja puulaatikoita tai kasvipiirustuksia, joita paremman kukan jopa Vertti osaa piirtää! :D Näyttelyn muotoilupuoli oli kuitenkin erittäin kiinnosta ja piti sisällän automuotoilua, elektroniikkamuotoilua sekä luonnollisestikin huonekalumuotoilua. Ja löytyihän sieltä myös kunnioitettu Alvar Aalto itse! :]

(erittäin valitettavasti tyyppi vasemmassa laidassa kerkesi mun kuvaani..)

loistavaa piirrustustaitoa

pala sitä kuuluisaa suomalaista muotoilua keskellä Müncheniä

Alpon savanni pitemmälle vietynä ja vähä modernimmassa muodossa

aikuisenkoon mobile

Koska missasin museoalueen japanilaisen paikan lounasajan suuntasin metrolla vanhaan tuttuun koulun lähellä sijaitsevaan Fujikaiteen ja napostelin sielä all-you-can-eat -hihanlta. :] 

Kotiin päästyäni ilta vierähti lueskellen, Mellyn kanssa Wii:tä pelaillen ja oleillen. Ja luonnollisestikin aikaisin nukkumaan, kuten kaikki kunnolliset opiskelijat menevät. :p Lisäksi haluan tuoda esiin, jos ette jo lukiessanne laittaneet merkille, että oon saanu aika tiukkaa palautetta mun kappalejaottelustani. :D Ihastuttava ja aina niin rehellinen tulevaisuuden äidinkielenopettaja-ystäväni huomautti, ettei jaksa enää tihrustaa mun tekstiäni ja lopettaa koko blogin lukemisen, jos en tee parannusta. Joten olen yrittänyt nyt parhaani ja tämä on varmasti ilouutinen myös teille kaikille, jotka olette ajatelleet samaa, mutta ette vain ole viitsineet huomauttaa. Kiitos siis Ainolle. <3 :p

On virhe ajatella, että on jo myöhäistä muuttaa vanhoja huonoksi osoittautuneita tapoja ja tottumuksia.  Jos napsautat huoneeseen valon päälle, ei ole väliä sillä kuinka kauan huoneessa on ollut pimeää.
Valo valaisee joka tapauksessa.

- Vernon Howard