27. marraskuuta 2011

Danke und Entschuldigung

Mä tiedän, ei teidän tarvi sanoa sitä mulle – oon ollu viime aikoina huono, huono bloggari. Huoh. Paraikaa istun kotikoneella täälä Suomessa. Asian voisi ilmaista jopa käyttämällä sanaa ”taas”, nimittäin siltä musta on tällä kertaa hieman tuntunut. Saavuin keskiviikkoyönä Vaasaan kera Annun, joka vietti mun luonani Münchenissä pari päivää. Olin buukannut itteni Annun seuraksi samalle paluulennolle jo jokin aika sitten, jolloin mulla tuntui olevan palava halu ja tarve tulla jälleen käymään tänne. Lähtöpäivänä keskiviikkona en kuitenkaan tuntenut samanlaista innostusta, enkä ole kokenut täälä olemista tällä kertaa niin kovin merkittäväksi. Mä olen selvästi kotiutunut Saksaan – no okei, ollaan suoria niin kuin pohjanmaalaisten kuuluukin: ICH LIEBE MÜNCHEN!! <3 Jonka johdosta oon ilmoittanu kouluun kaikista jo tehdyistä vedenpitävistä päätöksistä huolimatta jääväni ainakin tammikuun loppuun. Mä varmasti, siis ihan varmasti, viihtyisin nyt sinne maaliskuunkin loppuun näillä mun uusilla elämäneväillä, syventyneillä suhteilla ihmisiin mun ympärilläni Saksassa ja koko ajan huimasti petraantuvalla kielitaidolla, mutta tiedän myös mun velvollisuuteni ja mun velvollisuuteni on lähitulevaisuudessa pääsykokeisiin lukeminen. Mun siis täytyy vain päätyä siihen, mikä lukemisen ja Kauppikseen pääsyn kannalta on loppupeleissä paras vaihtoehto. Katotaan miten mun projektini sillä saralla on vuoden vaihteen jälkeen päässy vauhtiin ja palataan päätöksiin sillon.

Älkää nyt kuitenkaan ajatelko, että olisin jollain tapaa ollu tosi hapan täälä kotona käymisen suhteen. Oon kiitollinen, että mulla on mahdollisuus vierailla täälä ja totta kai se lataa kaikkia akkuja, kun saa olla perheen kanssa, nähdä kaikkia ystäviä ja nukkua omassa sängyssä. Eikä Münchenistä Kauhajoelle ole lopulta kaikkine odotuksineen sekä juna- ja automatkoineen kuin noin 5,5 tuntia! Mutta mä myös omalla tunnollisella tavallani stressaan mun koulunkäyntiäni; poissaolotuntien määrää ja tasaisen edistymisen ihannetta. Koulussa niin kovasti vain pelotellaan loppudiplomin puolesta: sitä kun ei saa, jos läsnäoloprosentti on alle 80. Mutta pääasiassahan pelottelu on tarkoitettu niitä varten, jotka ovat tulleet kohteeseen pelkästään bilettään eivätkä opiskele juuri yhtään. Joten ei mulla ole pelkoa. ;p

Sitten siihen mitä mä olen puuhaillut sinä aikana, kun en ainakaan ole blogia kirjoittanu. :D Edellisviikon keskiviikkona eli 16. päivä mun oli pakko nöyrtyä, laittaa mun takkina toiminut bleiseri kaappiin ja käydä ostamassa kunnon lämpimämpi mantteli. Mulla ei nimittäin ollut talvitakkia pakattuna mukaan, kun syyskuussa lähdin ja kuvittelin sinnitteleväni tähän saakka, kun tuun kotiin käymässä. Talvi kuitenkin tuli Saksaan yllättävän nopeasti ja mun oli marssittava Zaraan. Sieltä pussin kanssa lähdettyäni en kuitenkaan enää ajatellu, että mun oli surkeasti pakon edessä ostettava jotain, sillä löysin kerrassaan aivan upean villakangastakin! Voi jälleen sitä materialistin suunnatonta onnea. :>

Bongasin kirjaimellisesti keskeltä Marienplatzia myös aika vekkulin paloautoedustajan. ;>

 
Torstaista mun on sanottava sen verran, että käväisin jälleen lounaalla Peperenossa. Tällä kertaa seuranani olivat Valentina ja hollantilainen Deborah, joka valitettavasti oli Münchenissä vain kaksi viikkoa ja on jo palannut kotiin. Mutta se, miksi tämä lounas oli niin erikoinen ja ilmoittamisen arvoinen asia on se, että olin viimein niin nälkäinen, että söin ravintolan kuuluisan Lasagnen. Enkä sitten tajunnu ottaa siitä kuvaa – tunnen itteni jälleen niin huonoksi bloggariksi! :D Koitan kerätä tarpeeksi nälkää myös jollekin toiselle kerralle ja muistaa sitten napata myös kuvan tästä jo Suomessakin kuuluisasta ruokalajista. ;p

Perjantaina teimme koulusta tutustumiskäynnin Bayerische Staatsoperaan ja pääsimme näkemään kaiken oopperan glamourin esirippujen taakse. Meille oli järjestetty kunnon opastettu kierros kulisseissa ja rakennuksen tärkeimmissä kolkissa. Mulle ei kuitenkaan valitettavasi sattunut kunnon kameraa mukaan. Nappasin kuitenkin kännykällä kuvan kattokruunusta kuninkaan aitioon johtavassa eteisessä, jonka kaikki osat ovat muovia ja ne ovat irrotettavissa niin, että valaisimen voi purkaa ja koota kuin Lego-tornin.
Perjantaina teimme myös uuden tasotestin, joka mahdollisti meidän siirtymisen seuraavalle luokalle eli B1-levelille. Ite en vielä tiedä tuloksia, koska Annun ja kotimatkan takia en ollut menneellä viikolla koulussa, mutta huhujen mukaan meitä kaikkia onnisti ja ensi viikon aloitan jälleen pikkuisen paremmalla kieliosaamisella. Kokeen jälkeen suuntasimme porukalla luonnollisesti viihteelle, mutta nyt sille oli oikein hyvä syy: niin James kuin hollantilainen Sjoerdkin viettivät viimeistä iltaansa Münchenissä. Nämä pari kuukautta ennen joulua vaikuttavat tosi surullisilta ja jäähyväistäyteisiltä, kun jo aiemmin ja pitempään viipynyt porukkaa lähtee yksi kerrallaan. Mutta sellaista tämä opiskelu EF:llä on, ihmisiä tulee ja menee koko ajan ja kaikki viipyvät hieman eri aikoja. Luopumista harjoitellaan tiiviisti.

Vaikka meno perjantai-iltana Sausalitoksessa oli ollut meillä kaikilla.. nätisti ilmaistuna voisin sanoa, että ”hyvä”, olin lauantaina skarppina shoppailemaan eräässä ostoskeskuksessa jota vielä en ollut kiertänyt. Mutta loppujen lopuksi ei käteen tarttunut yhtään mitään, sillä jo itse rakennus oli aika pieni eikä myöskään sisältänyt kovin kummoisia kauppoja. Ostin kuitenkin paistettuja nuudeleita ja pistelin ne poskeen elokuvista tutunlaisesta take-away boxista! :]
 
Koska ostoskeskus osoittautui pettymykseksi, eikä mulla sielä vierähtänyt paljoakaan aikaa, otin metron Odeonsplatzille ja käveleskelin siitä Marienplatzille kaupungista nautiskellen. Vaikka olikin hieman kylmä, ihmisiä oli paljon liikkeellä niinkin myöhään lauantai-iltapäivästä (noin klo 17.00) Rakastan keskustan kahta platzia, sillä a) Odeonsplatz on vähä semmoinen ”hienompien” ihmisten kohtaamispaikka. Sen läheisyydessä on paljo ylellisiä ravintoloita ja kahviloita ja lauantainkin, kun nousin metrosta kadulle, valoissa seisoi kolme Porschea, Jaguar ja yksi Aston Martini. Mun mielestä se kertoo jo aika paljo millaisesta platzista on kyse. :p b) Marienplazilla taas törmää aina turisteihin ja ihmisten turismi- ja ostosfanaattisuutta on hilpeää seurata. :] Platzien välisillä kaduilla aina myös tapahtuu kaikenlaista kultturellia ja mielenkiintoista. Lauantaina törmäsin oikein kunnon orkesteriin, joka konsertoi kadun kulmassa. Paikalle oli roudattu jopa ihka oikea flyygeli! Kylmyydestä huolimatta seisoin vaikka kuinka kauan nautiskellen sinfonioista ja tyhjäsin lompakkoni kaikki hilut sellolaukkuun ennen kuin lähdin. :]
Lauantai-illan vietin rauhallisesti kotona katsellen elokuvia saksalaisin tekstein ja syöden sokeroituja manteleita. Nam! Sunnuntaina kylmästä säästä huolimatta lähdin jälleen keskustaan kuljeskelemaan. Tein ikkunaostoksia Maximilianstrassella, jonka varrella sijaitsevat kaikki merkkiliikkeet, tutkiskelin Isar-joen viertä kulkevaa Isarradweg lenkkipolkua ja päädyin lopulta kutsumaan Valentinan Cafe Luitpoldiin, jossa taannoin yksin ollessani keskustelin sen vanhemman saksalaisen herrasmiehen kanssa. Paikka on aivan ihana ja elegantti, mutta toki myös hieman hintava. Päädyttiinkin sitten juomaan pelkät kaakaot, vaikka molemmilla olikin hieman nälkä. Kaakao teki kuitenkin erityisesti mulle hyvää, koska olin napannut vähä kylmää todennäköisesti pe.- la. välisenä yönä baarihepeineissä kuljeskellessani. Voin kertoa, että niin sinnikkäässä räkätaudissa, kuin tämä kyseinen tartunta oli, ei ollu kovin mukava lentää – olin täysin kuuro oikeestaan koko täälä kotonaoloaikani. :D Toivotaan, että huomenna Saksaan palatessa korvat eivät menisi ihan niin lukkoon ja tukkoon.

Edellä kerrotun viikonlopun jälkeisenä maanantaina 21. päivä Annu sitten jo tulikin, mutta kuvailen meidän seikkailut vasta seuraavalla postauskerralla koto-Saksasta. Bis denn! 

Jokainen Valon Soturi on haavoittanut rakastamaansa ihmistä. Sen vuoksi hän on Valon Soturi, siksi että hän on kokenut tuon kaiken, eikä ole menettänyt toivoaan tulla paremmaksi.
- Paulo Coelho

15. marraskuuta 2011

Der gewöhnlich Tag

Nyt seuraa teidän kaikkien luonnollisesti kovasti odottama kuvaelma mun normaalista arkipäivästäni täälä. Wohoo! :D Kuten on monesti jo tullut esille, mun lukujärjestys on siis jaettu aamu- ja iltapäivä tunteihin ja esim. tällä viikolla se näyttää tältä:
Voitte varmasti arvata, että vapaina aamuina nukun luonnollisestikin reippaasti 10 – 11 pintaan, jos vain unta riittää. Toki aamun voisi paremminkin pyhittää ja silloin tällöin revin itseni aiemmin ylös ja suuntaan kaupungille aiemmin, mutta loppujen lopuksi hyvin harvoin. :D Kyllä, aamulla ehtisi loistavasti myös lenkille, mutta tähän mennessä se on jäänyt joka kerta pelkälle ajatuksen tasolle. :p Urheilen täälä siis yleensä tiistaisin ja torstaisin ja tietysti viikonloppuisin: pyörähdän juoksemassa ja teen sen jälkeen hieman lihaskuntoa. Kuntosalikortti on hankinnassa (= yhteystiedot ja aukioloajat ovat tiedossa, enää tarvittaisiin ele sinne suuntaamiseen), mutta lentopallojoukkue juttu junnaa paikallaan. Huoh.. Mutta kyllä tämä urheilu näin tällä tavalla yksikseenkin luonnistuu. :]

Koulumatkaan tästä kotoa asemalle mulla ei mene pyörällä kuin maksimissaan viitisen minuuttia - riippuen aina polkemisinnosta. Täältä Baldhamista keskustaan junamatka kestää noin 35 minuuttia. Keskustassa Marienplatzilla vaihdan U-Bahniin, jolla koulun asemalle menee noin 10 minuuttia. Yhteensä mun koulumatkani siis kestää noin 45 – 50 minuuttia, kun kävelen vielä asemalta koululle – ja ruuhkaisimpina aikoina toki hieman enemmänkin. Tämä koulumatkan pituus seikka oli mulle ehkä suurin shokki ja oikeastaan aina, kun koulun jälkeen lopulta pääsee kotiin, ei huvita enää nostaa persettä ja lähteä yhtään mihinkään. :D Junamatka on kuitenkin antoisaa aika lukea – tai tehdä läksyt, jos jostain syystä ei ole yhtään, yhtään, yhtään edellisiltana huvittanut puurtaa niiden kimpussa.

Vetelen yleensä aamulla nopeasti Activian. Välillä tekisi mieli kunnon paahtoleipää, sillä syön aina kaikki leivät paahdettuina, mutta en ole vielä mistään täältä talosta löytänyt leivänpaahdinta. Enkä kyllä kehtaa kysyä! :D Myös mikroaaltouuni puuttuu – kaikki ruoka lämmitetään aina pannulla. Eikä hellan päällä ole liesituuletinta. Että sellaista. :p

Koulun metroasemalla olevasta pienestä kahviosta nimeltään Panem ostan lähes joka päivä paninin tai sämpylän välipalaksi kouluun. Panemin valikoimiin kuuluu erityisesti niin kutsutut terveelliset tuotteet sisältäen siis erilaisia täysjyvä-, siemen- ja ruisleipiä, salaatteja ja erikoisjuomia. Usein nappaan myös samassa tilassa toimivasta cocktailbaarista jonkin mukavan smoothien aamun piristykseksi.
Kävely asemalta koululle kestää muutaman minuutin. Matkan varrella on muun muassa mun vakkarikahvilakseni muodostunut Vanilla Lounge, johon silloin tällöin piipahdan mm. hyppytuntien aikana kahville. Ihan koulun nurkalla on leipomo Wimmer (= voisia, lihottavia leipomuksia) ja siitä vain hieman kauempana opiskelijoiden paratiisi PennyMarkt. Koulu sijaitsee sisäpihalla ja sen tilat ovat kahdessa kerroksessa. Rakennuksen toisessa kerroksessa toimii myös yksityinen saksalainen kielikoulu, joten EF on levittäytynyt ensimmäiseen ja kolmanteen kerrokseen. Päivän aikana siis tulee ravattua portaita aika useaan otteeseen. :p 
Yleensä niin päivinä, kun koulu päättyy puoli kahden korvilla, käymme vaihtelevilla porukoilla syömässä lähistöllä. Koulun alueella sijaitseva Pepenero on opiskelijoiden ehdoton suosikki, hieman kauempana oleva L’Osteria on toinen vahva italialainen ravintola eikä sushipaikkakaan koulun metroaseman kupeessa ole koskaan poissuljettu. Niin päivinä taas, kun koulu loppuu kuuden tietämillä, suurin osa meistä suuntaan suorinta tietä kotiin – minä mukaan lukien. Noina iltoina ei paljon jää aikaa läksyille saatikka muulle tekemiselle. Yleensä sitten vain datailen, luen ja rupean nukkumaan. Viikonloput ovat sitä varten, että ne voi pyhittää kulttuurille ja täyttää kaikenlaisella tekemisellä. :D

Täälä on tapana syödä iltaruoka kohtalaisen myöhään siihen verrattuna, mihin Suomessa on totuttu. Joinain iltoina saatamme syödä vasta kahdeksan pintaan. Host-äiti on matematiikan opettaja yliopistossa ja kotona hän järjestää tukiopetusta kaiken ikäisille ja tasoisille opiskelijoille, jotka ovat suurimmaksi osaksi hänen ystäviensä lapsia. Ahkera opiskelu tuntuu täälä olevan totaalisen korkealle arvostettua, paljon enemmän mitä Suomessa. Mutta tämä onkin yksinkertaisesti Saksa. :p

Minä joka yleensä oon tosi tarkka tyynystäni ja kuljetan ympäri maailmaa omaan tyynyäni, oon tosi tyytyväinen täälä olevaan tyynyyn. Luonnollisesti toin omankin tyynyn kotoa, mutta viime kerralla, kun lensin käymässä Suomeen, toin sen takaisin! :D Täälä oleva tyyny on superhyvä! Ehkä kiikutan sen mukanani kotiin, kun täältä lähden. :p

Siinä yksinkertaisuudessaan ja lyhykäisyydessään mun normaali päiväni täälä. Viikonlopun puuhailuista te oottekin jo paljo saaneet lukea ja ne tosiaan aina täytyy tutkimusmatkoista ja kaikenlaisesta pienestä ja suuremmasta hommasta. Viimeaikoina myös biletyksestä. Muistan, kun syyskuussa lensin tänne, mun vieressäni koneessa istui miesporukka, menossa Oktobereille. (kuten kaikki paitsi minä koko koneessa silloin) Eräs heistä oli suorittanut yliopistonsa täälä Saksassa ja hän sanoi mulle, että ennen kuin opit kielen kunnolla, opit ensin juhlimaan ja juomaan kaljaa. Ja niin tässä kai näyttää käyvän. :D Mutta mut tuntien kohtuuden rajoissa tietysti. :p Tulevina postailukertoina voisin ottaa asiakseni myös hieman ruotia Suomen ja Saksan erilaisuuksia ja tämän maan outouksia, jotta pääsette mun seuranani nauramaan tämän upean maan hassulle kansalle. Vaikka he kyllä tuntuvat nauravan meille suomalaisille sitäkin enemmän – sauna sitä ja sauna tätä. :p Mutta mä ainakin yritän päästä tasoihin meidän suomalaisten outouksien listan kanssa. Bis später siis!

Olla ilman jotain, mitä haluaa, on olennainen osa onnea.

13. marraskuuta 2011

ein Woche nach einer Woche

Välillä tämä koko blogi tuntuu niin pain-in-the-ass -touhulta. :DD Viikolla ei muka millään löydy aikaa kirjottaa, joten sitten, kun viimein istuu alas ja ottaa aikansa niin on niin tosi paljo kerrottavaa. Pienille mukaville havainnoille ei löydy tilaa, koska informoitavana on niin paljo suurempialaisia tapahtumia. Mutta se on sanottava, että viikot tuntuu nyt oikeesti vain vilahtavan ohi, kun on viimein saanu ittensä kunnolla täälä elämisen alkuun. Mennyt viikkokin oli ihan vasta alussa, mutta nyt jo ollaan sunnuntaissa. Opiskellen, syöden ja juoden ne täälä kuluu. :D Äitikin kovasti ihmetteli silloin kun täälä käväisi, että miten ihmeessä mä oon päässy laihtumaan, kun ruokatarjonta on ympärillä niin valtavan herkullista. Samaa kysyn ite iteltäni joka päivä! Italialaiset ravintolat on aiva älyttömän tasokkaita, all-you-can-eat -sushipaikkoja löytyy joka kulmalta ja kun perinteinen baijerilainenkaan ei ole oikein muuta kuin tuhtia hiilihydraattia eri muodoissa. :D Lisäksi mun perheeni on kova herkuttelemaan ja nautiskelemaan ruuasta. Vähä niin kuin kotonaki. ;] Mahdoton tehtävä tuntuu siis olleen sittenkin mahdollinen, koska tähän mennessä tänne Saksaan maaperälle on tippunut 4 kiloa. Hurraa!! :p

Mutta mahdoton tehtävä jatkuu koko ajan, sillä tämänkin viikon maanantain aloitti jälleen lähellä koulua erään italialaisen ravintelin katsastaminen. En ollut kyseisessä paikassa vielä aiemmin käynyt, joten tilasin jo vakkariksi muodostuneen Spaghetti alla Scampin - ja olihan se maukasta! Hintaluokka oli kuitenkin vähä korkeampi, kuin muissa lähistön italialaisissa, mutta ei se sinällään merkitse mitään, koska syöminen on silti kaikkialla halvempaa kuin Suomessa. Paitsi, että perjantaina törmättiin kyllä kouluporukalla baariin, joka sai mut hinnastollaan tuntemaan oloni tosi kotoisaksi. :D Ehkä sillä faktalla, että Sausalitos sijaitsi ihan Marienplatzin tuntumassa oli jotain tekemistä sen seikan kanssa, että iso Campari Orangesaft maksoi 15 euroa! Vaikka olihan se aiva hervotoon eikä sellaista Suomesta edes saa. :D
Campari Orangesaft & Mojito
Tiistaiksi mulla oli varattuna kampaaja, jota ennen kuitenkin käväisin taas tutussa ja turvallisessa Pepenerossa kera ihanaisen italialaisen Valentinan ja Jamesin. Molemmat mun seuralaiset söi sen kuulun Lasagnen, joka on yhä liian iso annos mulle tilattavaksi. Mä siis tyydyin herkuttelemaan Spaghetti Carbonaralla, joka oli kyllä hyvää, mutta jonka jälkeen jäin omaksi ihmeekseni hieman kaipaamaan makeahkoa tomaattisuutta. Ens kerralla täytyy siis valita jälleen jotain ”punaista”. :p

Erittäin, erittäin kuuman kaakaon jälkeen suuntasin hiussalonkiin, jonka olin bongannut koulun lähistöltä. Heillä oli Schwarzkopfin tuotteet ja värit eli kartoista löytyi tismalleen oikea sävy, jota kotona Kjoella My Stylessäkin on käytetty. Väristä siis tuli hyvä, mutta pituudesta napsaistiin ehkä vähä liikaa pois, kun olin juuri päässy vannomasta, että kasvatan jälleen pitempää tukkaa. Helahoito maksoi 65 euroa, jota pidän kyllä aika kovana hintana, koska muotoilu tuli todennäköisesti varata vielä erikseen! Sillä kampaaja tiedusteli multa, kun istuin vielä tukka märkänä tuolissa, että mitä mä yleensä käytän hiusteni laittoon – kaikkea kuulemma löytyi ja kaikkea sain käyttää. Ja kun kattelin ympärilleni, muutkin naiset kuivasivat, suoristivat ja laittoivat itse hiuksensa ennen kuin maksoivat ja lähtivät. :D Mä tyydyin vain vähä föönäämään ja iskin sitte pipon päähän, koska tuntui niin koomiselta heilua ja huitoa itse oman tukkansa kimpussa keskellä kampaajaa. Mutta tulipa sekin osaltaan koettua! :D

Keskiviikkoillan pyhitin omille ja Mellyn opiskeluille. Vastavuoroisesti Melly selvensi mulle saksan kielioppia ja minä puolestaan kuulustelin Mellyltä enkun sanoja. Sanoisinko, että kerrassaan loistava tiimi. ;] Torstai-iltana suuntasin Valentinan ja Pederin kanssa elokuviin Cinemaan, joka on toinen Münchenin englanninkielisistä teattereista. Mun ja Valentinan mielestä A Dangerous Method oli loisto leffa – ehkä koska me ollaan molemmat kiinnostuneita psykologiasta ym., mutta Peder taas ei niin kovin otettu ollut: me nimittäin yllätettiin hänet lopulta nukkumasta. :D Toki leffaa oli sinällään vähä hankala seurata, koska se ei sisältänyt ollenkaan tekstitystä, ei saksaksi eikä englanniksi ja jotkut lääketieteelliset termit menivät täysin yli ymmärryksen. Mutta kokemus sinällään ja bongasin jo monta muutakin uutuutta, jotka haluan ehdottomasti käydä tsekkaamassa.      
Perjantaina meillä oli poikkeuksellisesti aamutunnit, joiden jälkeen illalla suuntasin tosiaan koulun porukoiden kanssa viihteelle. Koko kaupunki tuntui olevan liikkeellä ja paikat oli ihan täynnä! Yritimme jonottaa parillekin clubille aloittelupaikasta Sausalitoksesta lähdettyämme, mutta kaikkialla oli täyttä. Kellon lähestyessä puolta kahta mä ilmotin, että lopetan jonottelun ja suuntasin kotiin viimeisellä illan S-Bahnilla. Hyvä päätös sinällään, koska olin suunnitellut seuraavalle päivälle shoppailua joten olin skarpissa kunnossa suunnatessani Pasing Arcadeen. Peder, joka asuu Pasingissa, lähti mun seurakseni eikä ollut ihan niin loistokunnossa kuin minä. ;D Yritin metsästää takkia, koska aamut ja illat rupee olemaan täälä kanssa pikku hiljaa aika kylmiä. En kuitenkaan löytäny mieluisaa, koska tuntuu, että aina silloin, kun tietää juuri mitä etsii, ei ikinä sitä löydä. Näin nimittäin runsas viikko sitte eräällä tytöllä juna-asemalla oikein suloisen villakangastakin, mutta olin hölmö enkä käynyt kysymässä mistä hän oli sen ostanut. Nyt vaeltelen traagisen toivottomana ja etsin samanlaista. Mutta on mulla sitten kotona vaihtoehtoja, joten koitan selviytyä vielä päälle viikon tuolla ohuemmalla mallilla ja ottaa sitten kotoa lämpimämmän mukaan.

Kaikkea muuta kyllä luonnollisesti löytyi ja ostin parikin aivan ihanaa villamekkoa Espritiltä. ;] Ja koska mulla oli seuranani poika, lounas syötiin tietystikin kevyesti Burger Kingissä, jossa oli aika vekkulit penkit! :D
Kotiin päästyäni pyhitin illan itelleni: kattelin leffaa, söin, lueskelin, söin, datailin ja söin. Ihanaa! :D Jatkoin itse asiassa samalla tiellä myös tänään sunnuntaina. Meinasin kyllä lähteä keskustaan pörräämään ja ehkä Englischer Garteniin lukemaan, mutta nukuin tosi myöhään, eikä mua sitte huvittanutkaa. Host-äiti laittoi tänään oikein perinteistä baijerilaista ruokaa – possun paistia ja Knödeleitä, jotka siis on eräänlaisia perunapalloja. Ne ovat aivan kuvottavan näköisiä, mutta älyttömän hyviä. Nam! Mahdoton tehtävä jatkuu menemällä kohta jälleen lenkille. Seuraavassa postauksessani voisin kuvailla hieman yksityiskohtaisemmin mun normaalin koulupäiväni kulkua ja koittaa napsia siihen liittyviä kuvia. Bis denn siis!

Vallitseva käsitys siitä, miten elämä kuuluisi elää, merkitsee usein enemmän kuin oma Elämäntie.
- Paulo Coelho

9. marraskuuta 2011

Kultur

Taas yksi viikko ja viikonloppu takana päin, muttei enää montaa koulupäivää tätäkään viikkoa jäljellä! :D Mennyt viikonloppu tosin piti sisällään paljo kaikenlaista touhua. Viikko Halloweenin ja tiistaisen pyhäpäivän jälkeen vilisti ohi arkisesti, mutta yllättävän nopeasti. Torstaina kävin jälleen syömässä italialaisessa Pepenerossa koulun lähellä. Se tuntuu olevan kaikkien opiskelijoiden ja myös monen muun suosikki. Mutta mitä muutakaan se vois olla, kun hinta – laatu -suhde on niin loistava! Syön ja juon joka kerta alle 15 eurolla, ruoka on herkullista ja joka kerta tuun täyteen. Tällä kertaa ruokailin lähes pelkästään espanjaa puhuvassa seurassa meksikolaisten, kolumbialaisten ja itse espanjalaisten kanssa. Toll!! :D Ja kuten aiemmin kirjoitin, olin jo ehtiny viime kerralla valita annoksen tulevalle lounaalle eli söin mustekalatagliatellen! Siitä hoksasin myös napata kuvan. :] Ravintolan Lasagne tuntuu olevan myös hyvässä maineessa meidän opiskelijoiden keskuudessa. Ja olihan se älyttömän hyvää, mitä Pederiltä viime kerralla maistoin, mutta myös ihan liian iso annos mulle lounaalla syötäväksi. Schade!

Perjantai-illalla suuntasin koulun porukoiden kanssa hieman viihteelle. Mutta koska opiskelijoista on kyse, aloittelupaikat on aina mahdollisimman edullisia ja perjantainakin raahauduin muun porukan perässä aivan järkyttävään räkälään, joka kuitenkin sijaitsi kauniilla koulun alueella. Tarjoilijanainen oli elämäänsä totaalisesti kyllästynyt, kamala ilmestys sotkuisessa tukassa ja likaisessa T-paidassa. Yritin tilata valkoviiniä, joka osoittautui lähes pelkäksi vedeksi ja sen jälkeen Baileysta, joka ei todellakaan ollut Baileys-pullosta. Joten, kun toiset ottivat ja lähtivät keskustaan yökerhoon, mä suuntasin kohti kotia. :D Täälä nimittäin on perjantaibaaritteluissa aina se ongelma, että viimeinen S-Bahn kulkee niin aikaisin. Viikonloppuisin la. – su. se ajaa aina yhden lisävuoron yömällä, mutta perjantaisin täytyy hoitaa itsensä asemalle viimeistään yhden aikoihin, koska sen jälkeen seuraava juna kulkee viideltä. Enkä mä ole niin kova partygirl kuitenkaan. :p

Mutta olin erittäin tyytyväinen päätökseeni suunnata kotiin, sillä ensin asemalla törmäsin kaveriin, joka työskentelee opiskelijavaihtoprojekteihin keskittyvässä organisaatiossa ja hän tuntui työnsä puolesta olevan erittäin kiinnostunut musta ja mun olemisestani täälä. Ja kun lopulta päädyttiin ottamaan myös sama juna eli hän asuu tällä samalla alueella mun kanssa, tapasin S-Bahnissa myös nuoren pariskunnan täältä Baldhamista ja nyt oon todella päässy verkostoitumaan kansainvälisen lisäksi myös saksalaiselle puolelle, mikä on aivan mahtavaa!

Nina ja Fabi (kyseinen pariskunta) nimittäin kutsui mut sitten lauantaina heidän ja heidän ystäviensä kanssa baanalle ja tottahan mä menin, vaikka väsy vähä painoiki. Ja täytyy sanoa, että mulla oli ehkä hauskin ilta vielä koskaan täälä Saksan maalla! Fabi tekee keikkaluontoisesti kuvaushommia Münchenin eri baareissa ja saa siitä aina pienen korvauksen. Hän napsii kuvia bilettäjistä, seurueista ja pariskunnista ja julkaisee ne sitten netissä. Siistiä hommaa sinällään, vapaa sisäänpääsy ja muita pieniä luontoisetuja. ;] Ja koska molemmat asuu vielä lisäksi tässä saman kadun varrella mun kanssa niin sovittiin, että ehdottomasti tehään juttuja tästä lähtien yhessä. Super!! :] 
Nina & minä
Lauantaina päivällä mun ohjelmana oli kuitenkin toisenlainen kulttuuri. Kävin nimittäin katsastamassa Nymphenburgin linnan täälä Münchenissä. Alun perin mun piti suunnata sinne parin meksikolaisen kanssa koulusta, mutta koska lauantaina oli myös jalkapallopeli Allianz-Arenalla, vannoutuneelle kansalle urheilu oli tällä kertaa tärkeämpää. Joten olin reipas tyttö ja menin yksin, mikä oli loppujen lopuksi tosi rentouttavaa. Linna itsessään ei ollut kummoinen, loppujen lopuksi aika pieni ja mitäänsanomaton, eikä sen ympärille rakentunut kovinkaan kiehtovaa tarinaa. Maximilian II vanhemmat rakennuttivat linnan hänen syntymisensä kunniaksi vuonna 1675. Maximilan II itse laajensi rakennusta mittavasti ja hänen poikansa Kaarle VIII:n aikana myös puutarhaa kunnostettiin. Linna toimi pitkään Baijerin hallitsijoiden kesähuvilana ja mm. kuningas Ludvig II syntyi sielä 1845. Mutta puutarha oli luonnollisesti iso ja kaunis ja sielä mä käveleskelinkin pitkät pätkät istahtaen välillä lukemaan kirjaa. Näin myös ihka oikeita Bambeja (=kauriita) juoksemassa metsässä – niin lähellä ihmistä ja niin keskellä kaupunkia! Se oli aika hämmentävää ja myös se, miten monen ihmisen juoksulenkki kulki linnan puutarhan läpi. Hikisiä saksalaisia säntäili sielä täälä, mutta en mäkään moista upeaa lenkkimiljöötä pahakseni pistäis. Mulle tuli lisäksi mieleen Amélie-elokuva, kun käveleskelin puutarhassa edestakasin. Améliessa nimittäin keskitytään niin paljo elämän pienistä iloista nauttimiseen ja mä todella nautiskelin niinkin yksinkertaisesta asiasta, kun sain potkia lehtikasoja saappailla ja ne kahisi mukavasti. Aurinko paistoi ja oli ihanan syksyistä!
En kuitenkaan jääny linna-alueelle kahville, vaan suuntasin ratikalla takaisin keskustaan ja itse asiassa kävin kahvittelemassa samaisessa suloisessa kahvilassa, jossa me äitin kanssa syötiin viime perjantaina bruschettat. Nautiskelin Milchkaffeen ja palan aika hyväskää suklaakakkua. Vaikkei se kyllä paininut läheskään samassa sarjassa Valkoisen Puun suklaakakun kanssa. :/
Sunnuntaiaamu luonnollisestikin vähä venähti edellisen illan myöhäisen kotiutumisen takia. Pidin kuitenkin kiinni alkuperäisestä suunnitelmastani käydä kiertämässä Pinakothek der Moderne. Ajatuksena oli myöskin testata museoalueella oleva all-you-can-eat -sushipaikka, mutta myöhästyin lopulta heidän lounasajastaan, eikä all-you-can-eat -tarjous ollut enää voimassa. Joku toinen kerta sitten – onhan tätä aikaa vielä hyvin jäljellä! :]
Pinakothek der Moderne oli jo itse rakennuksena ja miljöönä aika vaikuttava. Se oli myös tosi laaja – konkreettisesti ja taiteellisesti. Olin iloisesti yllättynyt siitä, että näyttely piti sisällään myös valokuvapuolen taiteilijoiden töitä sekä todella ihan nykypäivämme vaikuttajien töitä. Tapasin Van Goghin, mikä luonnollisesti oli mulle koko kierroksen kohokohta, mutta mukaan mahtui myös monia muiden upeiden töiden ihastuksen huokaisuja. Lisäksi toki myös huokaisuja tyyliin ”voiko tätäkin nyt sitten kutsua taiteeksi?” mm. huone täynnä pelkkiä seinille ripustettuja puulaatikoita tai kasvipiirustuksia, joita paremman kukan jopa Vertti osaa piirtää! :D Näyttelyn muotoilupuoli oli kuitenkin erittäin kiinnosta ja piti sisällän automuotoilua, elektroniikkamuotoilua sekä luonnollisestikin huonekalumuotoilua. Ja löytyihän sieltä myös kunnioitettu Alvar Aalto itse! :]
(erittäin valitettavasti tyyppi vasemmassa laidassa kerkesi mun kuvaani..)
loistavaa piirrustustaitoa
pala sitä kuuluisaa suomalaista muotoilua keskellä Müncheniä
Alpon savanni pitemmälle vietynä ja vähä modernimmassa muodossa
aikuisenkoon mobile
Koska missasin museoalueen japanilaisen paikan lounasajan suuntasin metrolla vanhaan tuttuun koulun lähellä sijaitsevaan Fujikaiteen ja napostelin sielä all-you-can-eat -hihanlta. :] 
Kotiin päästyäni ilta vierähti lueskellen, Mellyn kanssa Wii:tä pelaillen ja oleillen. Ja luonnollisestikin aikaisin nukkumaan, kuten kaikki kunnolliset opiskelijat menevät. :p Lisäksi haluan tuoda esiin, jos ette jo lukiessanne laittaneet merkille, että oon saanu aika tiukkaa palautetta mun kappalejaottelustani. :D Ihastuttava ja aina niin rehellinen tulevaisuuden äidinkielenopettaja-ystäväni huomautti, ettei jaksa enää tihrustaa mun tekstiäni ja lopettaa koko blogin lukemisen, jos en tee parannusta. Joten olen yrittänyt nyt parhaani ja tämä on varmasti ilouutinen myös teille kaikille, jotka olette ajatelleet samaa, mutta ette vain ole viitsineet huomauttaa. Kiitos siis Ainolle. <3 :p

On virhe ajatella, että on jo myöhäistä muuttaa vanhoja huonoksi osoittautuneita tapoja ja tottumuksia.  Jos napsautat huoneeseen valon päälle, ei ole väliä sillä kuinka kauan huoneessa on ollut pimeää.
Valo valaisee joka tapauksessa.
- Vernon Howard

1. marraskuuta 2011

Der Feiertag

Eilen maanantaina heti aamusta saattelin äitin lentokentälle. Oon asunu täälä kuukauden ja pian 10 päivää, enkä ole vielä kertaakaan osunu lipputarkastukseen – paitsi tietysti eilen, kun en jaksanu ostaa turhaa lisää ringejä mun S-Bahn lippuuni yhden ainoan edestakaisen matkan takia eikä me vaivauduttu ostamaan äitillekään lippua lentokentälle menevään junaan. Tuli ainakin kaikki jänistelyt maksuun 40 sakoilla, jotka olisi kuitenkin pitänyt olla huimat 80 euroa, koska meillä ei kummallakaan ollu käypää lippua, mutta onneksi täti tuli ”tyhmiä” turisteja vähä vastaan. :p Tästä huolimatta en paluumatkaksikaan ostanut ylimääräisiä ringejä, ihan siksi, että olin maksanut niistä mielestäni jo tarpeeksi. :D Taktikointi kannatti, koska samaa junaa ei luonnollisestikaan tarkastettu uudelleen eikä varsinkaan siksi, että kentältä lähtiessään se on aina niin kovin täynnä. Hienoinen alakuloisuus yritti vallata mun mieleni, kun istuin junassa, koska viikonloppu äitin kans oli ollu tosi mukava ja totta kai oli tuntunut hirmu lohdulliselta, että äiti oli ollu niin lähellä. Jään kuitenkin odotteleen seuraavaa välietappia mun ”selviämisessäni” täälä eli uutta kotona käväisemistä alkaneen marraskuun aikana. Eilen mulla ei kuitenkaan ollu aikaa vaipua surun syövereihin, koska mulla oli raaka missio – mun piti aivan pakosti löytää uudet saappaat, koska mustat, joita oon täälä käyttäny sanoivat sopimuksensa ihan totaalisesi irti menneenä vkl. Ne on ihan kirjaimellisesti kävelty puhki. Täytyy myöntää, että vituttaa ettei kuitenkin 55 euron kengät kestäny 1,5 kuukautta kauempaa. Suutarille on töitä, toivottavasti ne kyetään vielä pelastamaan. Mutta tarvittin siis todella uudet saappaat ja etin niitä loppujen lopuksi ihan koko päivän! Käylähdin hetken istumassa koulun penkillä ja jatkoin jälleen illalla metsästystä. Mulla tuntui olevan liian tiukat kriteerit ja vaikka näin ja ihailin monen naisen jalas just semmosia kenkiä kuin halusin, ei niitä tuntunu kaupan hyllyiltä löytyvän. Lopulta tunsin jonkin tasoista vetoa aika upeisiin Geoxin kenkiin. Luovutin hieman kriteereissäni ja annoin itteni ihastua, mutta tietystikään niistä ei löytyny siiä puolen koon tarkkaa kokoa! Koska 38 oli liian pieni ja 39 vähä liian suuri, meinasin luovuttaa. Sisuunnuin kuitenkin ja ajattelin, että voihan niihin aina taiteilla pohjallisin ja otin ja ostin koon 39. Pakon edessä tehty ostos? Sanoisin, että kyllä, mutta tänään niillä kaupungilla kävellessäni olin silti tosi tyytyväinen. :]

Tänään koko Saksassa oli pyhäpäivä. Täälä nimittäin vietetään ihan oikeasti Halloweenia ja eilen, kun pyöräilin illalla jälkeen seitsemän kotiin, kaduilla kulki lapsia vanhempineen ovelta ovelle pukeutuneina – ihan kuin Amerikassakin!

Melly Halloween vetimissä
Mulla oli suunnitelmana, että olisin tänään käyny kiertämässä Modernin Pinakothekin, sillä vaikka kaikki kaupat on kiinni, museot ja kahvilat sekä ravintolat tietysti on avoinna. Mun aamu kuitenkin vähä venähti ja pääsin lähteen täältä Baldhamista vasta yhden maissa iltapäivästä. Silti olin jo kahdelta museoalueella ja menin jopa sisälle kyseiseen museoon, mutta ei mulla ollut yhtää huvitusta lähteä kiertään ja katteleen, niin talsin takasin pihalle. :D Sitä paitsi täälä oli tänään tosi nätti päivä niin päätin käveleskellä taas ympäriinsä aluilla, joita en vielä ollut nähny. Istahdin hetkeksi nauttimaan auringosta Köningsplatzille, kiersin pienen Alter Botanischer Gartenin ja pistäydyin kahville aivan ihanaan elegantiin kahvilaan lähellä Odeonsplatzia. Sielä keskustelin pitkät pätkät viereisessä pöydässä istuvan vanhemman saksalaisen herrasmiehen kanssa – englanniksi kylläkin. Kaikki alko siitä, kun kysyin tarjoillaanko kahvilassa pöytiin ja lopulta, kun me molemmat saimme mitä olimme tilanneet, tarjoilija olikin sekoittanut tilaukset ja minä olin jo hyvässä alussa hänen kahvinsa kanssa, kun hän saikin mun tilaamani Latten. Siitä huolimatta, hän pyysi saada vaihtaa kahvit päikseen, koska ei voinut sietää ns. pitkään maitoon tehtyä Lattea. Ja niin vain hän nautiskeli kahvin, jota olin jo ehtinyt tovin ryypiskellä. :D Ihmiset ovat täälä oikeesti todella ystävällisiä ja kiinnostuneita mun taustastani. Hänkin sitten ryhtyi kyselemään jos jonkin näköistä Suomesta ja mun elämäntilanteestani ja tosiaan siinä vierähti reipas puoli tuntia rupatellen. Jälkeenpäin harmittelin vain sitä, että musta tuntuu täälä kiinnostuvan aina vain vanhat kurpat miehet, eikä nuoret arjalaiset urokset ollenkaa, koska tämä ei ollut ensimmäinen vanhempi saksalaishenkilö, jonka kanssa oon kuulumisia vaihtanu. :DD Joten no hätä kotiväki, ei täälä kukaan pääse mun sydäntäni varastamaan niin etten kotiin enää tulisi! :D
Köningsplatz
Neptunbrunnen

Cafe Luitpold
tämä tiski ei tosin kuulunu mun iltapäiväkahvitteluuni (tietystä syystä.. :p )
Koska päivä oli niin kaunis ja aurinko paisto, oli monet lähteny pihalle puistoihin ja kahviloihin – etenkin, kun tänään tosiaan oli yleinen vapaapäivä. Vanhan Pinakothekin ohi kun kävelin, näin nuoren kaverin, joka oli virittäny kuormatessa käytettävän kiristysliinan puiston puiden väliin ja harjoitteli nuoralla kävelyä! Se oli aika vekkulin näköistä. :]

Illan vietin kiltisti kotona ja koitin jälleen vähä opiskella ja päntätä sanoja. Viikonloppu vierähti kuitenkin niin kovin suomalaisissa merkeissä, kun äiti oli täälä. Lupasin itelleni myös, että kierrän Modernin Pinakothekin sitten tulevana viikonloppuna, koska mulla ei ainakaan vielä ole lauantaille tai sunnuntaille sen suurempia suunnitelmia. Ja käyn kokeilemassa museoalueen lähistöltä bongaamani all you can eat –sushipaikan. ;] Sounds like a plan!

Vahvuus on oman heikkouden myöntämistä ja vajavuutensa sietämistä. 
- Tommy Hellsten

Kaupunkiloma kotona Münchenissä

Varoitan heti alkuun, että luvassa on piiiiitkä postaus. Kerrottavana on nimittäin meidän tyttöjen koko viikonlopun kaupunkiloma täälä Münchenissä. Mäkin annoin itselleni luvan heittäytyä turistiksi, vaikka tunnenkin jo paikat aika hyvin. :p Varhain perjantaiaamuna otin S-Bahnin ja matkasin vastaan suomalaisvierastani Münchenin suurelle lentokentälle. ’Turistin’ ja asukin alkukankeuksien (lue: eksymisten) jälkeen törmättiin lopulta toisiimme yhdellä aseman pitkistä käytävistä ja seikkailu Baijerissa sai alkaa. Palasimme junalla tänne Baldhamin kaupunginosaan, jonka ainokaisesta hotellista äitikin oli varannut itselleen huoneen. Pienuudestaan huolimatta Baldhamin Business Hotel on tosi moderni ja mukava hotelli ja se sijaitsee ihan lähellä tätä mun kotiani täälä. Me tiputettiin äitin kapsäkit hotellihuoneeseen, jolloin laukusta paljastui mulle tässä tilanteessa ja olotilassa mitä sopivi tulijainen, nimittäin Poikaystävä tyyny yksinäiselle naiselle! :DD

"Hetivalmis halimiseen. Ei katso lätkää, ei pidä oluesta."
Tulijaisten vaihdon jälkeen käylähdettiin nopeasti näyttäytymässä mun host-perheelleni (nopeasti siksi, että oltiin jo sovittu, että sunnuntaina söisimme kaikki yhdessä paremmalla ajalla ehkä jossain ravintolassa täälä Baldhamissa) ja suuntasimme sitten S-Bahnilla keskustaan. Äitillä tuntui jo näin varhaisessa vaiheessa olevan epäilyksiä Deutsche Bahnia kohtaan ja hän ehti jo ehdottaa, että vuokraisimme auton. Mutta minä jo Münchenin menoon tottuneena pidin pääni ja koko viikonloppu taittui sutjakkaasti S-Bahneissa (toki aika paljo..) istuen. :p Ens alkuun etsiskelimme mukavaa kahvilaa Marienplatzin läheisyydestä, mutta uskomatonta kyllä, niitä ei hirvittävästi ihan keskustassa ole. Löysimme kuitenkin Viktualienmarktin reunamilta mukavan paikan juoda Lattet ja nauttia pientä huikopalaa tosi hyvän tomaatti-mozzarella bruschettan muodossa. Valitettavasti en taaskaan itse tilanteessa ollessa hoksannut ottaa paikasta kuvaa. Sitä tajuaa vasta kirjoittaessa, että jokin asia olisi ollut kiva jakaa myös muutoinkin kuin pelkin sanoin. Marienplatzilta lähdimme aluksi kävellen kohti Schwabingin aluetta, jossa mun kouluni sijaitsee, mutta harjaantumaton ”turistini” ei ollutkaan ihan München zu Fuss -kunnossa, joten pysähdyimme ensin tankkaamaan ja nauttimaan kauniista päivästä Odeonplatzilla olevan ravintola Tambosi terassille. Sen jälkeen kiersimme läheisen Hofgartenin ja otimme sitten metron Münchner Freiheitille.


Sielä kävimme tarkastamassa mun kouluni ja ottamassa pakolliset kuvat kotiin vietäväksi, jonka jälkeen pääsimme vasta itse asiaan eli sushiin!! Sitä oli niin äiti kuin minäkin odottanut lähes kuukausi tolkulla ja nyt sitten nappasin myös siitä upeasta ja monipuolisesta annoksesta, jonka jo koemaistoin pari viikkoa takaperin Jamesin kanssa. Nam!

 
Makuelämyksestä todella tyytyväisinä ja myös täysinä (itse asiassa koko viikonloppu kului lähes pelkästään syöden :D ) palasimme Baldhamiin, teimme tutustumiskierroksen paikalliseen supermarkettiin Tengelmanniin, jossa tarjonta kaikilla saroilla on vähä eri kuin kotona Kauhajoella. :p Kera viinipullon ja naposteltavien selailimme illalla hotellihuoneessa päivän kuvasaldoa ja vietimme laadukasta äiti-tytär -aikaa. <3

Lauantaina otimme suunnaksi Stuttgartin ja Porsche Museon. Äiti oli kyseisessä paikassa jo aiemminkin vieraillut, mutta mulle kokemus oli ihka ensimmäinen. Ja olihan se aikamoinen harrastajan Mekka! Arkkitehtuurisesti ja miljööllisesti paikka oli aivan upea, mutta jollain tapaa olin kuitenkin lievästi pettynyt. Ehkä olin odottanut vielä enemmän autoja ja jotenkin täydempää kokonaisuutta. En osaa sanoa miksi, mutten ollut niin vaikuttunut mitä odotin olevani. Schade!


keskittynyttä 917:n murinan kuuntelua

Aboriginaalitaidetta Carrerassa

taidetta Porschen konepelleissä
Müncheniin palattuamme kävimme katsastamassa luonnollisestikin must-nähtävyyden eli Hofbräuhausin ja otimme sielä yhdet. Olimme jo Stuttgartin päässä sopineet, että illalla syötäisiin jtn. perinteistä, rasvaista ja erittäin hiilihydraattista saksalaista ruokaa. :D Vaikka Hofbräuhaus  tyylillisesti sopikin kuvaan, etsimme kuitenkin hieman idyllisemmän paikan ja söimmekin lopulta tosi hyvät Wiener Schnitzelit Hofbräuhausea lähellä olevassa Weisses Bräuhausessa. :]

Schnitzeleistä täyden oloisia kiersimme kuitenkin vielä Viktualienmarktin ja näytin äitille Nordsee-ravintolaketjun kylmätiskejä. Nordsee on täälä tosi laajalti levittynyt ketju ja se tarjoaa fast food tyyppisiä paneroituja ja friteerattuja kalatuotteita sekä myös fine dining mahdollisuuksia ja raaka-aineita omaan kokkaukseen. Viktualienmarktinkin ravintolan kylmätiski oli täynnä mitä erikoisimpia kaloja, äyriäisiä kuten rapuja, simpukoita ja hummereita sekä erilaisia katkarapucocktaileja. Taaskin jäi kuva nappaamatta, mutta maybe later. :p Ostimme marktilta kotimatkaksi pussin sokeroituja ja sitten paahdettuja manteleita, jotka on täälä ihan top herkkua. Ja onhan ne lämpiminä, makeina ja rouskuvina älyttömän hyviä! Hotellihuoneeseen päästyämme jatkoimme herkuttelua kaikenlaisilla naposteltavilla, joita edellispäivänä olimme ostanut ja katsoimme James Bondia, joka puhui sujuvasti pelkkää saksaa. On se Daniel Craig vain taitava! ;p

Sunnuntaina hyppäsimme S-Bahniin, nousimme pois Karlsplatzilla ja suuntasimme siitä ostoskatua piktin kohti Marienplatzia. Pyrimme paikalle kello 11.00 mennessä seuraamaan kellotornin esitystä. Karlsplatz on mun mielestä tosi vaikuttava ja kaunis paikka ja halusin siksi näyttää sen myös äitille. Sunnuntaina on myöskin hyvä kävellä ostoskatua pitkin, koska voi tehdä vain pelkkiä näyteikkuna ostoksia, sillä saksalaiset pitää tiukasti kiinni vapaapäivästään eikä sunnuntaisin oikeastaan yhtään mikään ole auki edes keskustassa. Tasan kello 11.00 kellotorni aloitti ensimmäiset sävelensä ja paikalla oli silloin ihan mukavasti väkeä. Jotenkin tosin tuntuu tosi hassulta, että semmoinen puu-ukkojen pyöriminen ja ärsyttävä kellojen klinajaminen kokoaa joka päivä paljo paljo ihmisiä sitä seuraamaan. Mutta kaippa sen viehätys piilee siinä, että kyseiset nuket ovat pyörineet paikoillaan jo monta sataa vuotta. Historia ja perinteet tunnetusti viehättävät ihmisiä. Marienplatzilta suuntasimme katsomaan lisää historiaa eli matkasimme museoalueelle ja kiersimme sunnuntain ohjelmana Neue Pinakothekin. Oon kuullu paljo palautetta, että se on itse asiassa parempi kuin Alte Pinakothek ja tuntui ainakin meistä juuri soppelin pituiselta kierrokselta.


 
Sivistymisen jälkeen suuntasimme syömään sinne hyvään, mutta vähemmän sivistyneeseen paikkaan, jossa viini tarjoillaan maitolaseista. :D Kyseisestä flopista huolimatta, ruoka on L’Osteriassa on ihan älyttömän hyvää ja se on niin suosittu, että on lähes aina tupaten täynnä. Me yritettiin syödä vain kevyesti salaattia ja pinaattiravioli puoliksi, mutta koska lisäksi annokset on hinta-laatu -suhteeseen nähden myös ihan valtavia, tultiin meidän yrityksestä huolimatta tosi täyteen. Huomaatte varmaan, kuten aiemmin jo kirjotinkin, että koko vkl. oli yhtä syömistä. :D Oonkin nyt tehny itelleni selväksi, että palaan heti tällä viikolla normaaliin syömisrytmiin, ettei kallisarvoiset kilot, jotka jo oon saanu tänne jätettyä, tulisi yhtä nopeesti takasin! Sillä kertaa täysinä italialaisesta me matkattiin suorinta tietä iltapäivälevolle hotellille odottelemaan ruoan laskeutumista, jotta saataisiin syödä jälleen mun host-perheeni kanssa Baldhamissa sijaitsevassa kiinalaisessa. Torkkujen jälkeen korjattiin vähä pakkeleita ja käveltiin jo aika pimeässä illassa Baldhamin pienen keskustan läpi ravintolalle. Halusin nimittäin luonnollisestikin näyttää äitille myös tämän mun asuinalueeni todellakin pienen keskustan ja äiti sanoikin, että hyvinhän mun pitäisi tänne kotiutua, koska Baldham on kuin Kauhajoki. :] Kiinalainen ravintola oli nimeltään Shilton ja se näytti olevan myös tosi suosittu ja ruuan tultua pöytään ymmärsin kyllä miksi. Annokset oli myös täälä tosi suuria ja me syötiinkin viisasti äitin kanssa vain puoliksi hapanimelä possua ja vihanneksia. Melly veteli friteerattujen kananpalojen lisäksi upean cocktailin! :] Ilta oli kaikin puolin mukava ja tuntui, että mun molemmista äiteistä tuli ihan parhaat ystävykset! :D 


kiinalaista käsityötä annoksen koristeena
Vietimme vielä äitin kanssa hetken aikaa hotellihuoneessa TV:tä kattellen, mutta sitten rupes väsy (ja varmasti jälleen kaikki syöminenkin) painamaan kumpaakin ja mä polkaisin kotiin. Aamulla oli kuitenkin varhainen herätys meillä molemmilla, koska lupasin saattaa äitin lentokentälle saakka. :]

Siinä ehkä lyhykäisyydessään meidän tyttöjen seikkailu täälä Münchenissä. Mulla ainakin oli ihana viikonloppu vaikkakin vähän väsyttävä. Uskon, että äiti ajattelee samalla tavoin. Joten kiitos meille tästä menneestä vkl. <3 
Ja loppuun jälleen ajateltavaa! ;>

Yksi tärkeimmistä matkoista, minkä ihminen voi tehdä, on mennä toista puolitiehen vastaan.