17. lokakuuta 2011

Energie suchen

Kotona viikonloput on aina vähä niin kuin olemista, pientä touhailua tai/ja sitten baareilua varten. Täälä ne tuntuu olevan pääasiassa kävelyä varten. :D Perjantaina porukkaa oli kyllä menossa Münchenin yöhön, mullakin oli vielä koulussa kova fiilis lähteä mukaan, mutta ”kotiin” kun pääsin väsy ja oikean kodin ikävä saivat jälleen vallan. Tiedän, että olisi juuri sen takia ollut oikein terapeuttista lähteä ulos tuulettumaan ja siksi mua hieman kaduttaakin, mutta turha antaa asian kaivella - mulla on täälä vielä rutkasti aikaa lähteä sinne sun tänne! Ja tarinoista päätellen meno oli ollut aika raakaa, joten siitä näkökulmasta oon kyllä kiitollinen etten menny. :D

Lauantaina heräsin taas yllättävän aikasin. Mun unirytmi tuntuu olevan täälä ihan kummallinen. Heräilen, enkä saa unta, vaikka silmiä painaa. Kenties nämäkin on joitain sopeutumisvaiheen sivuvaikutuksia. Ja mitä, kun huone eikä sänky eikä tyynykään ole oma! :D Olin kuitenkin perjantaina ollut puheissa erään hollantilaisen pojan kanssa, että hänellä olisi tarvetta shoppailla ja olimme alustavasti jo jtn. sopineetkin. Hyppäsin kuitenkin aamuvirkkuna jo 11.00 maissa S-Bahniin ja karautin sillä läheiselle ostarille. Loppujen lopuksi se ei ollutkaan kummoinen, aiempi nopea käylähdys oli jättänyt liikaa aukkoja ja liiaksi tilaa mielenkiinnolle kasvaa. Mutta hieman alamaissa ollessa eikä mikään piristä paremmin kuin alusvaatteiden ostaminen! Ja sitä teesiä toteutin oikein mallikkaasti. ;] Täälä Münchenissä on harrastetaan myös paljon erilaisia hedelmäcocktaileja ja niihin erikoistuneita ns. baareja on tosi paljon. Ostin menneelläkin viikolla kiivi-mansikkasmoothien metroasemalta ja join sen matkalla kouluun. Saman tyyppisen pirtelön nautiskelin myös ostarilla. Iltapäivän puolella suuntasin keskustaan hollantilaisen pojan shoppailuseuraksi. Loppujen lopuksi emme ostaneet enää mitään, mutta oli kivaa kierrellä kaupoissa, katsella kaupunkia ja ihmisiä. Erään luksusliikkeiden täyttämän kadun varrelta löytyi myöskin lasten paratiisi. Valtava tila oli täynnä leluja, legoja, Barbeja ja muun muassa pienoismalleja. Myös tällaisia upeita pehmoeläimiä myyvä erikoisliike oli mukana (kuva valitettavasti on aivan surkea..):

Lauantaina oli sovitusti myös mun kokkausvuoro. Loihdin aineksista paistettu riisiä kera kanan ja vihannesten, muttei siitä ihan niin hyvää tullut kun kodin liedellä. Eikä perhekään ihan innolla syönyt. :D Ajattelin hyvittää sen ja samalla osoittaa taitoni keittiössä leipomalla huomenna tiistaina mutakakun! :p Mulla oli kyllä ajatuksena leipoa se jo sunnuntaina, mutta en ollutkaan muistanut käskeä host-äitiä tuomaan jäätelöä ja intaannuimme muutenkin host-siskoni kanssa leipomaan sittenkin pikkuleipiä. Sunnuntaiaamupäivästä matkustin jälleen S-Bahnilla keskustaan jatkamaan tutkimusretkeäni äitin saapumista varten. Mutta mulla ei oikein ollutkaan intoa – ich hatte keine Lust. Joten suuntasin kulkuni vain vakkarikahvilaani koulun alueella, Vanilla Loungeen ja join kuuman kaakaon, luin kirjaa ja bongailin mielenkiintoisia ihmisiä. 
Illalla yritin sitten tosissani taas vähän opiskella, kääntää kappaleita ja päntätä sanoja. Mutta kyllä mun saksani koko ajan parantuu ja kynnys avata oma suu madaltuu. Se tuntuu mahtavalta!

Taistellakseni koti-ikävää ja sitä aiheuttavia asioita vastaan varasin lennon torstai-illaksi ja tulen hieman päivittämään Kjoen tapahtumia viikonlopun ajaksi. Se huojentaa mua ja oon tosi onnellinen tästä mahdollisuudesta. Jos heittäydytään keittiöpsykologisiksi, oon huomannu täälä, että vaikka oon aina ollu se aikuinen, kanaemo ja kypsä yksilö, oon kuitenkin vielä aika pieni tyttö ja tämmönen riuhtaisu normaalista arjesta ja elämästä, johon on tottunu, ravistelee aika kovasti. Mutta kai se on sitä kasvamista? Enkä myöskää ole niin voimakas persoona, mitä oon kuvitellu. Tottahan mä aina pärjään, siitä ei ole kyse! Vaan kyse on siitä henkisestä työstä, joka pärjäämisen eteen on tehtävä. Mutta torstaiyöstä maanantai-iltapäivään pääsen myös välillä oikeaan kotiin lataamaan akkuja. <3