Tiistaina talsin itse asiassa aika innokkaana jälleen kouluun! Ehkä käylähtäminen Suomessa teki tehtävänsä ja kykenen nyt keskittymään paremmin elämiseeni ja olemiseeni täälä, eikä päinvastoin, että joutuisin alituiseen miettimään ja murehtimaan asioita kotona. Vaikka syyllistyn mä kyllä siihenkin. Oon kuitenkin asettanut itelleni ns. välitavoitteita, mikä taas ei tullut mieleenkään pian viisi viikkoa sitten, kun saavuin tänne. Puhkuin silloin niin valtavaa innostusta, joka kuitenkin pian kohtasi vaihto-oppiluuden karun todellisuuden: raa’an koti-ikävän ja ajan, joka tuntui täälä vietettäväksi ihan liian pitkältä sekä asioiden muuttumisen kotopuolessa. Mulle oli moni au pairina ja vaihdossa ollut sanonut ennen mun lähtöäni, että ”älä turhaa kotia murehdi, täälä kaikki pysyy ennallaan”. Mutta ei se niin aina mene, riippuu varmaan tapauksesta. :p Oon kuitenkin nyt tajunnu, että ei mun täälä kärsiä tarvi! Vaikka odotan kovaa kotiin ’pääsyä’, en halua sen kustannuksella pilata tätä mahdollisuutta, jonka oon saanu. Mun suurin motiivini juuri täälä oloon on tämän pirhanan kielen opettelu! :D Ja sen tavoitteen aion toteuttaa parhaani mukaan ja samalla yrittää ottaa ajasta irti sen, minkä tunnen itelleni tarpeelliseksi. Välitavoitteet toiseen maaliin eli kotiin ’pääsemiseen’ (haluan käyttää jatkuvasti noita hipsuja, koska yksistään ilmaistuna pääseminen kuulostaa niin kovin dramaattiselta – ei tämä kuitenkaan niin kamalaa ole. :p) jäsentään kuitenkin tätä vielä jäljellä olevaa aikaa, jota ei sitäkään enää ole kuin parisen kuukautta. Mun ensimmäinen tavoitteeni saapuu jo huomenna, kun äiti lentää tänne tämän Münchenerin vieraaksi muutaman päivän ajaksi! :]
Yleisen paremman fiiliksen lisäksi tunnen valtavaa innostusta tekemiäni päätöksiä kohtaan koskien mua itteeni! :] Oon jollain tapaa jopa kiitollinen kaikesta, mitä mulle tapahtu ja mitä mä kohtasin menneen viikonlopun aikana. Ne herätti mut niin monella tapaa ja oon kiitollinen siitä, että sen johdosta mulle on avautunu valtava mahdollisuus omana ittenäni muuttua, parantua ja kasvaa. Haluan ottaa sen mahdollisuuden ja ennen kaikkea haasteen vastaan. Oon oudolla tapaa helpottunutki, että jouduin kohtaamaan kaikki ne lukuisat tunteet ja sain tehdä sen kotona ja että opin jotenki niiden kautta myös ymmärtään itteeni paremmin. Oon hirvittävän toiveikas tulevan ajan suhteen, jonka vietän täälä. Haluan sen olevan ulkoisesti mahtava kokemus, mutta myös sisäisesti. Oon jo loppusuoralla yhden mukaan ottamani kirjan kanssa, joka itse asiassa oli läksiäislahja mulle ennen tänne starttaamistani (Tommy Hellsten – Virtahepo olohuoneessa) ja posti tuo Suomesta pian lisää viitoittavia opuksia. Seuraavana listalla häämöttää Paulo Coelhon Alkemisti. Haluan jatkossa jakaa myös teidän kanssa näiden kirjailijoiden ja muiden viisaiden ihmisten ajatuksia ihmisyydestä ja elämästä. Oon päässy tässä hommassa jo hyvään alkuun Facebookin kautta, mutta nyt haluan laajentaa reviiriäni myös tänne blogiin. Toisin sanoen voitte todeta, että Viivistä on tullu täysi hihhuli! :DD No ei.. älkää ajatelko niin. Mä olen vain kertakaikkisen kyllästyny omaan itteeni ja heti tämän ”matkani paremmaksi ihmiseksi” alussa oon löytäny oman pienen filosofini, josta nyt joudutte kärsimään. :p
Mutta oon mä muutakin tehnyt kuin parantanut maailman lisäksi itteäni. Tiistaina käväisin norjalaisen luokkakaverini Pederin ja italialaisen Valentinan kanssa syömässä siinä erittäin halvassa, mutta myös hyvässä italialaisessa ravintolassa koulu lähellä. Peder ahmi valtavan Lasagnen ja mä söin vähä ehkä liian tomaattisen tonnikalapastan kadehtien samalla Valentinaa, joka viisaasti valitsi saman äyriäislinguinen kuin minä ensimmäisellä kertaa. Ehdin oman pastani kyseenalaisuuden innoittamana jo valita annoksen tulevallekin lounaskerralle: mustekalatagliatelle! Valitettavasti kaikilla oli niin älytön nälkä (kuten viime kerrallakin kyseisessä paikassa), ettei annoksien kuvaamiselle paljon jäänyt aikaa. Koitan ensi kerralla napata edes kuvan itse ravintolasta. :]
Tänään torstaina sushittelin jälleen Jamesin kanssa koulun lähellä olevassa ravintolassa. Tällä kertaa en tilannu listalta, vaan rohkenin Jamesin seurana ottaa all you can eat -vaihtoehdon todella vain 10 euron hintaan!! Ja tulihan siinä sitten syötyä, vaikka juuri aamulla olin itteäni vannottanu palaamaan taas ruotuun tässä syömistouhussa. :D Mutta sushi on aina sushia. <3 Ja sitä on tiedossa lisää nyt tulevana viikonloppuna, kun äiti on myös pyytänyt mua viemään meidät täälä sushille. Aber keine Probleme!
 |
| ja tarjoilija oli suurimman osan jo vienyt poiskin.. ;p |
Mulla oli tälle päivää suunnitelmana ottaa metro Olympia puistoa lähellä olevaan ostoskeskukseen ja sushin jälkeen sain Jamesin seuraksi. Molemmat oltiin vailla uutta takkia – James löysi etsimänsä, minä vain kaikkea muuta ;> Näin nimittäin tänä aamuna metrossa eräällä naisella niin kuin viittamaisen villakangastakin, johon ihastuin. Ja tietysti silloin, kun yrittää jotain tiettyä etsiä, ei löydä sitä millään. Mutta ilahdutin itseäni sitten parilla upealla Mexxin paidalla. :]
Täälä rupeaa illat olemaan kans jo tosi pimeitä niin ettei paljo huvita lenkille lähteä. Täytyykin siis ottaa nyt kunnolla asiaksi sen kuntosalikortin hankkiminen! ;] Kaikin puolin tästä postauksesta näytti muodostuvan hilpeämpi kuin silloinen Suomessa kirjoitettu. Ja niinhän mä vähä toivoinkin. Seuraavan kerran kuulette varmasti mun ja äidin seikkailuista täälä Baijerin maakunnassa. Bis später siis jälleen!
Vapaudella ei ole arvoa, jos ei ole vapautta tehdä virheitä.
-Gandhi
