15. joulukuuta 2011

Bald zu Hause

Täytyy myöntää, että koti-ikävä hieman kutittelee näin joulun alla. Joulu on kuitenkin ennen kaikkea perhejuhla ja sen huomaa täälläkin siitä, että me ollaan viime aikoina puuhailtu yhdessä perheenä kaikenlaista – leivottu, katseltu leffoja ja juteltu vaikka mistä. Mulla on tunne, että kuulun tähän perheeseen ja tiedänkin, että kuulun. <3 Mutta joulu on kuitenkin aina joulu ja koti on koti. Mutta onneksi lennän jo tulevana lauantaina hyvin aamupäivästä Helsinkiin ja siitä eteenpäin tähdäten illaksi Kjoelle Kometoksen pikkujouluihin kuin parahinkin ulkomaankonsultti. ;p

Jo hieman päälle viikko viime postauksesta vierähti jälleen ihan älyttömän nopeasti. Torstaina ja perjantaina juhlimme pitkän kaavan mukaan mun luokkani belgialaistytön ja sveitsiläispojan läksiäisiä. Tyttö oli varannut meille torstai-illaksi pöydän Pepenerosta (mistä muualtakaan? :p ), josta meidän menomme sitten alkoi. Ruokailu oli sinällään huvittava tapahtuma, että tosissaan pitkä pöytä kuhisi lähes pelkästään ranskaa puhuvia opiskelijoita ja pahnanpohjimmaisina pöydän toisessa päädyssä istuimme me yksinäiset Skandinavialaiset ja katselimme muiden touhua. :D Oli meillä kuitenkin ihan hauskaa puhuessamme ”skandinaviaa”, kuten meidän opettaja yhteisymmärrystämme kutsuu. :p Kuten aina, infoan teitä myös siitä mitä mä söin. Valitettavasti tein tilatessa virheen ja sain merenelävälinguinen, jonka olin jo joskus aiemminkin syöny. Tarkoituksena oli tilata mustaa spagettia katkaravuilla ja mustekalalla. Mutta ensi keralla sitten – en nimittäin usko, että kyseinen ilta jäi mun viimeisekseni Pepenerossa. :p Jälkiruuaksi me syötiin Valentinan kanssa puoliksi aika valtava Tiramisun pala, mutta se oli aika vahvasti kahvinen. Vaikkei mulla minkäänlaisia italialaisia sukujuuria olekaan, täytyy mun sanoa, että kyllä mä vain ite teen aika hyvää Tiramisua, kun sille päälle satun! ;]

Pepenerosta me suunnattiin lopulta Americanokseen, jossa viihdyttiin ihmeen hyvin, vaikka DJ olikin täysin paska ja kyseisenä iltana oli järjestetty myös pippalot yliopisto-opiskelijoille. Suuntasin kuitenkin viimeisellä junalla kotiin ja olin kuin olinkin neljän tunnin yöunilla ja iloisella mielellä aamulla koulussa – vain kahden muun luokkalaisen kera. :D
Perjantai-iltana jatkuivat juhlat ensin Sausalitoksessa, jonka jälkeen jopa mä suuntasin clubille (/discoon kuten niitä täälä kutsutaan) elämäni ensimmäisen ja myös viimeisen kerran täällä. Likainen, älyttömän hämyinen ja kolkko ulkoasu ei vain todellakaan kolahtanut muhun ja kustannuksista välittämättä otin lopulta taksin, kun laskeskelin mun seuraavan junani kulkuun aikaa 3,5 tuntia. Loppujen lopuksi taksikyyti ei edes ollut kovin kallis Suomeen verrattuna (40 euroa noin 30 km matkasta) enkä olisi kyllä hinnasta valittanut, koska kyyti muutoin oli… ehkä ”antoisa” kuvaa sitä kaikkein parhaiten. Taksikuski oli nimittäin todellinen helmi! Noin kuusissakymmenissä oleva mies, joka tuntui elämää nähneeltä ja uskoi hyvin samoihin kohtalon ympärillä pyöriviin asioihin kuin minäkin. Me itse asiassa vielä perillä tuossa mun kotini pihassa istuttiin reipas puoli tuntia autossa ja pelkästään puhuttiin elämästä, valinnoista ja omasta tiestä. Lopulta noustiin pihalle lumisateeseen, hän poltteli tupakan, käteltiin ja erottiin. Mutta kuten hänkin sanoi, kaikella tapaa aina olla tarkoituksensa tuolta ylhäältä. Joten erittäin tapahtumarikkaan yön jälkeen menin lopulta nukkumaan puoli kuuden maissa ja kyllä uni vain maistui! ;D
 
Lauantaina olin kuitenkin aika väsyny kahden ”menoillan” jälkeen. Otin kuitenkin itteäni niskasta kiinni ja lähden enemmän ja vähemmän intoa puhkuen Riem Arcadeen joululahjaostoksille. Mutta koko hommassa kävi lopulta niin, että söin ainoastaan boxin paistettua riisiä kauppakeskuksen penkillä istuen ja tulin sitten takaisin kotiin. :D Sain kuitenkin asemalla mukavan kohteliaisuuden sveitsiläiseltä tytöltä (jonka sveitsiläisaksentilla höystetystä saksasta en saanut mitään selvää), joka kehaisi pitävänsä mun tyylistäni. Vaikken mä omasta mielestäni mitenkään sen erikoisemmin ollutkaan sinä päivänä pukeutunut. :D Mutta tommonen lämmittää aina mieltä!

Mukaan ostarilta tarttui kuitenkin joka jouluinen lahja mulle itelleni. ;DD Tällä kertaa tosin aiempaa näppärämmässä koossa:
Koko sunnuntain oikeastaan röhnötin vain. Lueskelin itse asiassa hieman pääsykoekirjoja, mutta pääasiassa vain roikuin koneella mm. Simsiä pelaten. ;] Mulla oli aikomuksena mennä elokuviin, sillä orginaaleja esittävässä teatterissa pyöri viimeistä iltaa uusi Jane Eyre, joka mun tutkimusteni mukaan ei taida ilmestyä Suomessa ollenkaan. Joten huvitusta kyllä oli mennä, mutta huvitusta jälleen junassa istumiseen ja 40 minuutin reissaamiseen ei ollut. Joten elokuva jäi välistä, mutta onneksi löysin sen eilispäivänä eräältä ilmaisleffasaitilta, jota eräs meksikolainen tyttö oli mulle suositellut ja kattelin sen sitten sieltä. Ja tykkäsin! Ihanaa itkettävää romantiikka yksinäiseen iltaan. ;] Sain kuitenkin jotain aikaiseksi, kun Melly tuli illalla kotiin isänsä tyköä ja me intaannuttiin leipomaan keksejä, joiden taikinaan sekoitettiin hieman piparkakkumaustetta, koska saksalaiset ei leivo jouluksi pipareita, kuten me vaan Plätzcheneitä, jotka muotoillaan vaaleasta vaniljalla maustetusta taikinasta. Kun keksit oli paistettu, Melly teki niihin sitruunamehusta ja tomusokerista kuorrutteen. Ite en ikinä ollut keksejä moisen kanssa maistanut, mutta kuorrute teki niistä mukavan kirpakoita ja hyviä. :]

Leipomustouhujen lomassa pakkauduimme nopeasti autoon, sillä host-äiti tahtoi näyttää mulle ja Mellylle erään talon täällä Baldhamissa. Talossa asuva perhe on täysin baijerilainen, mutta he ovat koristaneet talon ja pihamaan yltiöamerikkalaiseen joulutyyliin. Joka vuosi joulun alla he myös järjestävät pihapiirissään juhlat ja tarjoavat ihmisille Glühweinia ja pientä purtavaa. Valitettavasti en tajunnu lähtötohinoissa ottaa kameraa mukaan, sillä koko hökötys valoineen, non-stopina soivine joululauluineen ja joulupukin pienoismalleineen oli suoraan sanottuna niin mauton kuin olla ja voi. :D Mutta todellakin eräänlainen nähtävyys.

Tiistaina kävin Valentinan kanssa Fujikaiten all-you-can-eatissa lounaalla – jotta sitten pärjää kotopuolessa, kun ei ole sushia kovin lähellä saatavilla. (ja kun annokset ovat Suomessa ihan hyvissä hinnoissa…) Tarkoituksen oli tiistaina koulun jälkeen myös kattella hieman joululahjoja, mutta tulin lopulta siihen tulokseen, ettei täällä ole mitn. niin ihmeellistä, että sitä pitäisi ruveta Suomeen rahtaamaan, kun pakkaaminen muutenkin on jo tarpeeksi ongelmallista. Mulla on kyllä sitte kotopuolessa koko ens viikko aikaa lahjaostoksille, jos ja kun tarve niin vaatii.

Keskiviikkona me vierailtiin luokan kanssa Münchenin Ludwig-Maximiliansin yliopistolla Valkoinen ruusu -organisaatio teeman ympäriltä. Valkoinen ruusu oli natsi-Saksan vastainen ryhmä, joka sai alkunsa kyseisen yliopiston piireistä 40-luvun alkupuolella. Yliopistolla sijaitsee pienimuotoinen museo sekä paikka Schollin sisarusten ja muiden organisaation jäsenten muistolle. Paikalla on aina tuoreita valkoisia ruusuja maljakossa.

Myös ylipisto itsessään oli ja on näkemisen arvoinen. Se on upea vanhojen rakennusten keskittymä ja suomen modernit pikkuyliopistot todella kalpenee sen marmoriportaiden ja historian lehtien havinan rinnalla. Tällä hetkellä siellä opiskelee lähes 50 000 ihmistä! Mikä tosin tekee siitä Saksan suurimman yliopiston. Ei silti täysin poissuljettua.. ;>

Tänään torstaina me lounastettiin Valentinan kanssa Pepeneroa lähellä olevassa toisessa italialaisessa ravintolassa Seerosessa, josta mulla on jossain aiemmassa postauksessa jo kuvakin napattuna, kun ruokailin siellä yksinäni joskus lokakuun alussa. Valentina söi hiekkasimpukka linguinen ja mä otin pinaatti-katkarapu raviolin, joka oli aivan taivaallista! Jälkiruuaksi otettiin puoliksi Tiramisu tyylinen kakku, jota piristi mukavasti marinoidut luumut. Jouluista ja hyvää. ;]

 
Koulun jälkeen me suunnattiin kaksin hieman erilaisille joulumarkkinoille, nimittäin Pink Christmas -markkinoille Glockenbachvierteliin eli toisin sanoen homojoulumarkkinoille Münchenin tunnettuun homokaupunginosaan. :D
 
Perillä me oltiin kuitenkin hieman pettyneitä, sillä markkinat olivat odotettua paljon pienemmät ja mitättömämmät. Sateenkaariväritteisiä lippuja liehui kuitenkin paljon ja saatiin me sentään napattua kuvat pinkkien joulukuusien kanssa. :D 
Koska oltiin kyseiseen kaupunginosaan asti vaivauduttu, käytiin me vielä lasillisella mukavannäköisessä ranskalaisravintolassa, joka osoittautuikin erittäin intiimiksi ja viihtyisäksi jazzin soidessa taustalla. 
Tämä ilta muuten kuluukin sitten pakkaillessa ja opiskellessa ja huomenna viedään viimeistä koulupäivää ennen lomaa. Seuraava postaus tulee sitten jälleen kerran Suomesta. Sitä odotellessa. <3

Täytyy tietää, milloin jokin vaihe on tullut päätökseen. 
Ajanjakso on ohi, ovi suljetaan, yksi luku elämästä on takanapäin
- ei ole tärkeää mitä nimeä käyttää, vaan tärkeää on jättää menneisyyteen ne elämän hetket,
jotka ovat jo kuluneet ohi.
Sillä ne, jotka ottavat uuden askeleen 
ja haluavat vielä säilyttää palasen entisestä elämästä, 
tulevat tuon menneisyyden raatelemiksi. 
- Paulo Coelho

6. joulukuuta 2011

Der Unabhängigkeitstag

 

Nyt soi: Jean Sibelius – Finlandia 

Aivan ensiksi: Hyvää itsenäisyyspäivää! Mä olen aina ollut tosi isänmaallinen ja 6. joulukuuta on ollut mulle aina erittäin tärkeä ja kaikella tapaa koskettava päivä. Mutta tänään oon kyllä tuntenut itteni vielä jollain tapaa normaalia enemmän patrioottiseksi – johtuen varmasti ehkä siitä, että tällä hetkellä oon nyt täällä. Tosin täyden sotahistorian huomioon ottaen en ole ihan niin kotoisaksi tuntenut itteäni täällä tänään, mitä ehkä olisin voinut. :D Oon kuitenkin virittäytynyt itsenäisyyspäivätunnelmaan jo menneenä viikonloppuna kattelemalla maratonina ’Kun taivas repeää’ ja ’Taivas sinivalkoinen’ –sarjoja. Vielä kun saunaan pääsisi…

Mun kotona viettämäni aika torstaista 24. päivä maanantaihin 28. päivä viiletti ohi äkkiä. Kuten jo aiemmin kirjoitin, en kuitenkaan samalla tavalla tuntenut tarvetta olla kotona ja olinkin iloinen, kun sain jälleen palata tänne. Toki kotona oleminen latasi akkuja ja oli ihanaa nähdä kaikkia ihmisiä lahden sillä puolen. ”Kanta-Krouvikin” piti toki katsastaa, vaikka onhan se nyt jo niin moneen kertaa nähty. Mielipiteeni siitä vahvistui jälleen kerran, kun lauantaina siellä käväisin.

Nautin siis paluustani tänne kaikella tapaa, mutta tuntui, että viime viikko kului sekin aivan älyttömän nopeasti. Tiistaina olin jälleen koulussa ja kävimme koko luokkaporukalla Pepenerossa syömässä, sillä nyt parin viikon ajan on meidän lukujärjestyksemme sisältänyt tiistaisin ja torstaisin typerän hyppytunnin. Mutta positiivisena puolena se mahdollistaa kunnon lounaan syömisen vielä oikeaan lounasaikaankin. Nautiskelin tällä kertaa lohispagetin. Se oli kyllä hyvää, mutta moitin ehkä vähä liian sitruunaiseksi. Oon ottanu nyt tavoitteekseni syödä listan läpi eli joka kerta aion kokeilla eri annosta. Joten torstaina, kun päädyimme jälleen Valentinan ja Pederinkin kanssa Pepeneroon, otin katkarapupastan. Myöskin tänään me käytiin koko luokan kanssa siellä syömässä ja kokeilin Rigatonia neljällä juustolla. Se nimittäin vaikuttaa olevan belgialaisten tyttöjen suosikki, sillä he kaikki syövät sen lähes joka kerta. Päätin itekin sitten mahdollisimman pian kokeilla kyseistä annosta. Ja olihan se ihan hyvää – kermaista ja hyvää. :D Mutta ehkä kaipaan mun pastaani vähän muutakin kuin pelkkää soosia ja makaroneja. Mutta kuten huomaatte, me syödään lähes aina tässä samaisessa ravintolassa, mutta jos ruoka on hyvää ja vielä lisäksi äärettömän halpaa niin miksipä ei? :D
Pepeneron menü > tabletin kääntöpuolella. ;]
Torstaina vierailin myös Marienplatzin ympärille rakentuneilla Joulumarkkinoilla. Kiersin ja katselin myyntikojut läpi ja pysähdyin sitten perinteiselle Glühwein kupilliselle. Odotin sen olevan enemmän niin kuin glögiä, mutta parhaiten makua kuvaa ehkä, jos sanon, että se oli kuin kuumennettua punaviiniä hieman makeammassa muodossa. En nyt sanoisi, että se mitenkään kovin herkullista oli, mutta mukavan lämmintä kylmänä päivänä. Genau, täällä on tosiaan ruvennut myös kunnolla kylmenemään. Vaikka viime viikon alussa vielä aurinko paistoikin ja päivisin saattoi olla jopa 10 astetta lämmintä, mutta illat ovat tosissaan jo vilposia. Keli on kuitenkin enemmän myöhäissyksyinen kuin talvinen, joten jouluun virittäytyminen ei käy ihan niin käden käänteessä. Tiedä koska tänne saadaan edes ensilumi.

Mulle ei sattunut Nikonia mukaan markkinoille, joten epätoivoissani napsin muutaman naurettavan huonon otoksen kännykällä. Jos saan inspiraation tulevana viikonloppuna (mitä kyllä hieman epäilen) otan kameran mukaan, kun menen keskustaan ja napsin pari kunnon kuvaa – tai sitten en.    
Tässä kuitenkin kunnon kuvat mun aikuisen mallin joulukalenteristani sekä perinteisestä kalenterista, joka me saatiin EF:ltä. Ei, en hamstrannut! Olin ehtinyt ostaa Lindtin kalenterin ennen kuin me iloisena yllätyksenä saatiin kalenterit myös koulusta. Mutta joo, oon mä ihan lapsellisen onnellinen mun kahdesta kalenteristani. :]


Meillä pidemmän kurssin buukanneilla opiskelijoilla on nyt muutaman viikon ajan ollut perjantai-iltapäivisin niin kutsuttu Interessengruppe-tunti. Tarkoituksena on saada esille meidän erityisosaamisalueita yhdessä tekemisen kautta. Me opiskelijat vain emme vielä ole löytäneet Interessengruppe-tunteja niin kovin ”interessanteina” – opettajat vaikuttavat olevan koko touhusta paljon meitä enemmän innostuneita. Mutta perjantaina oli kuitenkin ihan mukavaa, kun leivottiin yhdessä. :] Tai me Valentinan kanssa päädyttiin rakentamaan ja koristelemaan piparkakkutaloa, joita sai tiedättekö ostaa ihan valmiina pakkauksena. On oikeesti ihan käsittämätöntä, että tämä maa ja kansa on johtavassa asemassa monella alalla maailmassa eikä ole muuttunut täysin uusavuttomaksi, sillä kaiken saa täällä valmiissa paketissa jos vain haluaa – kuten nämä piparkakkutalot kaikkine osineen ja jopa koristelukarkkeineen. Itse ei kyllä tarvitse viitsiä yhtään mitään! :D 
Me saatiin vielä talonrakennusprojektiin avuksi oikein mukava espanjalaiskaveri ja tulihan meidän kolmen mökistä erittäin veistoksellinen! ;> 
meidän kyräelmä toinen vasemmalta. ;D
Viime viikonlopun vietin Saksan malliin aika epätavallisesti, sillä olin niin perjantaina kuin lauantainakin vain kotosalla. :D Ehkä varmistelin hieman kahta seuraavaa viikonloppua, sillä tulossa on todellakin kunnon party päivät, sillä juhlakaluina ovat mun luokkalaiset belgialaiset tytöt sekä ruotsalainen Gustav, joilla vaihtelevasti on viimeinen viikko joko tällä tai seuraavalla viikolla. Tiedossa siis on paljon läksiäisiä, mikä tekee tästä joulualusajasta sinällään aika surullisen. :<

Menneen viikonlopun kuitenkin vietin vain leffoja katsellen ja lenkkeillen. Lauantaina kävin tosin katsastamassa Schwabigin alueella olevat pienimuotoisemmat joulumarkkinat, joilla käsityöläiset ja taiteilijat ympäri Saksaa esittelevät töitään. Iskinkin silmäni kerrassaan upeisiin antiikin ajan tyylillä taottuihin metallikoruihin, mutta eivät ihan sopineet tämän opiskelijan joulubudjettiin… :p Saatan tosin mennä niitä vielä uudelleen kuolaamaan, koska mun silmääni keskustan joulumarkkinoilla myytiin pelkkää turhaa joulu- ja muuta rihkamaa. Ei kiitos. Mutta Christkindlmarkt taitaakin olla enemmän turistijoukoille suunnattu nähtävyys. 

Pelkän ihailun ja näyteikkunaostosten lomassa kävin kahvilla hieman jazz-tyyppisessä kahvilassa Schwabigissa, joka siis on sitä kyseistä aluetta, jolla koulukin sijaitsee. Kirjoittelin kortteja, katselin ihmisiä ja odottelin kuumaa kaakotani, jonka toimittaminen otti kyllä ihmeen kauan! Mutta ei mulla olut mihinkään kiire. :] (kuva kahvilasta tulee myöhemmin)

Lauantai-illasta host-äitin ystävätär perheineen oli kutsuttu tänne illalliselle - ja luonnollisesti myös oluelle. Host-äiti oli laittanut jälleen oikein perinteistä baijerilaista ruokaa eli possunpaistia ja Knödeleitä. Ai että mä rakastan kaikkia näitä näiden hiilihydraattipommi-lisukkeita!! Paikallisesta ruoasta ja ruokakulttuurista voisin itse asiassa myöhemmin kirjoittaa ihan oman postauksensa. :]

Oon tosiaan virittäytynyt itsenäisyyspäiväfiilikseen jo muutaman päivän ajan vahtaamalla Markku Onttosen sarjoja jatkosodasta ja ajasta sen jälkeen. Mun patriotismini jää täällä kuitenkin jalkoihin, sillä saksalaiset juhlivat Pyhää Nikolausta. Meillä koulussakin kävi kylläkin aika tutun oloinen Nikolaus (rehtori Jürgen), joka palkitsi parhaimmat opiskelijat ”tähtiriipuksella”, nuhteli vähemmän ahkeria ja jakoi suklaata. Luonnollisesti minä olin yksi kolmesta tähden saaneista Valentinan ja Pederin lisäksi. Respektiä siis!! ;D Lisäksi lapset täällä asettivat edellisyöksi kenkänsä ulko-oven taakse. Kengät tuli olla puhdistetut ja yön aikana Pyhä Nikolaus toi kilteille ja tunnollisille lapsille heidän kenkiinsä herkkuja. Myös me Mellyn kanssa asetettiin meidän kenkäparit siististi järjestykseen, mutta ainoastaan makuuhuoneen oven ulkopuolelle. Ensin ajattelin olla käytännöllinen ja käyttää kyseiseen hommaan mun lenkkareitani, mutta sitten ajattelin, että täytyyhän Nikolauksen edes tietää kenelle lahja on menossa, joten etin enemmän Viivin näköiset kengät odottamaan oven ulkopuolelle. Ja olihan se Pyhä Nikolaus aamuun mennessä käynyt ja tuonut mullekin paketin Lindtin suklaata! ;> Koko joulunodotus tuntuu menevän yhdeksi herkutteluksi, sillä Melly tuntuu intaantuvan yhä useammin leipomaan ja aina on kaupastakin tuotu jotain hyväskää ja suklaata löytyy joka kaapista ja laatikosta. Täytyy siis olla hieman varovainen. :p Mutta rakastan mun perhettäni täälä. <3
Viivin näköistä Pyhän Nikolauksen juhlintaa

Valon Soturi ei poimi koskaan raakaa hedelmää.
- Paulo Coelho

4. joulukuuta 2011

Die Mädchen in München

Tämän postauksen pääpaino tulee olemaan kertomuksessa mun ja Annun seikkailuista täällä mun toisessa kotikaupungissani viime viikon alussa. Ennen sitä kuitenkin haluan pikkuisen pröystäillä, sillä sain kuluvan viikon tiistaina tekemäni tasokokeen takaisin, ja olin itse asiassa tällä kertaa luokan toiseksi paras 83 %, mikä on mun mielestä ihan huippua! Paras oli 91 prosentilla italialainen Valentina, mutta en ihmetelle sitä yhtään, sillä (kaikella rakkaudella) hän on hieman hikipinko. ;D <3 Joten olen oikein tyytyväinen asemaani luokan kakkosena, koska siltäkin pallilta voin hyvillä mielin ja ylpeänä sanoa siirtyneeni puhtain paperein seuraavalle levelille. :]

Annun vierailun tänne voi oikeastaan tiivistää yhteen osuvaan sanaan: shoppailu. En ole varmaan koko aikanani täällä laittanut sillä lailla rahaa palamaan, mitä viime viikon tiistaina ja keskiviikkona. Kai se on se seura – tekee kaltaisekseen, sillä yhtälailla, jollei jopa ”pahemmin” laittoi Annukin haisemaan. :p Tai sitten oikea seura vain saa ihmisen shoppailuinnon valtaan ja sen jälkeen rahan hussaaminen sujuu lähes itsestään! ;] Eikä me nyt NIIN paljoa lopulta tuhlattu, syötiinkin välillä. :p

Annu siis saapui tänne maanantainillalla 21. päivä ja luonnollisesti olin mun vierastani lentokentällä vastassa. Enkä edes matkustanut jäniksenä! Kyllä kerrasta vain oppii… Kunnon koululaisena käväisin tietysti tunneillakin, enkä vain pötkötellyt koko päivää sillä verukkeella, että mun ystävättäreni saapuu näihin maisemiin. Aamupäivästä haeskelin mun ihanaiselle Triolleni tuliaisiksi kunnon saksalaiseen malliin ylitseampuvia joulukalentereita, jotka kuitenkin ostin vasta myöhemmin ja jotka sitten onnistuin unohtamaan tänne, kun lähdön hetki koitti. Onneksi kyseessä on asuttu maa ja posti kulkee. ;]

Bongasin Karstadtia kierrellessäni aika elegantin joulukalenterin, joka sisälsi jokaisen luukun takana yhden pienen hajuveden! Hintaa en kyllä havainnut kattoa, sillä hankin itelleni ihan normaalin suklaakalenterin. Sanaa perinteinen en voi käyttää, sillä kyseessä on aika upea Lindt-firman kalenteri. Mutta huomasin todella kasvaneeni aikuiseksi kalenteriostoa tehdessäni. Tarjolla oli nimittäin luonnollisestikin tuplasti upeampia, isoja, lähes 15 euron kalentereita ja minä, ikuinen jouluihminen, onnistuin hillitsemään itseni ja ostin vain pienimuotoisen, 10 euroa halvemman pöytäkalenterin. Tyydyin ainoastaan nappaamaan kuvan Lindtin unelmieni kalenterista – mikä uhraus! :<

tuo säälittävän kokoinen oikeassa yläkulmassa on mun nykyinen kalenterini...
Annun lentokentältä haettuani maanantai-ilta meillä vierähti ensin junailtaessa tänne kotiin ja sitten istuessa ja päivitettäessä kaikki kuulumiset kera vinkukan. ;] Kunhan oltiin ensin saatu Annun matkalaukku auki, josta Finnair oli ystävällisesti poistanut sen kaikkein tärkeimmän – hiuslakan!! Syynä pakkauksen liian suuri koko. Joten seuraavalle päivälle oli ainakin yksi totaalisen must-ostos.  Suloinen Melly oli lupautunut luovuttamaan huoneensa Annun käyttöön ja koska Mellyllä on kohtalaisen iso sänky, me majoituttiin Annun kanssa molemmin sinne. Tiistaina päästiin ihan hyvissä ajoin liikkeelle ja suunnattiin Marienplatzin ja Karlsplatzin yhdistävälle Kaufingerstrasselle, jonka olin ajatellut olevan hyvä paikka meidän shoppailumissiolle. Turistinäkökulmasta se nimittäin on paras vaihtoehto, koska samalla pystyy ihastelemaan tärkeimpiä Münchenin nähtävyyksiä ja rakennuksia – ja Annuhan juuri oli turisti. ;p Kyseinen katu me sitten koluttiin läpikotaisin lähes jokaista putiikkia myöten. Välillä reissattiin metrolla Annun ihka ensimmäisille susheille Tenmayaan ja sen jälkeen istahdettiin Odeonsplatzin Tambosi-ravintolan terassille kuumille kaakoille kera Baileysin. Tankkauksen jälkeen jatkettiin luonnollisestikin jälleen shoppailuhommia.

kaikki kassit EIVÄT ole mun! :D
(aiemmin ostettu ja hehkutettu takkiki tulee tässä oikeuksiinsa)
Kotiin päin suunnattaessa nappasin meille mukaan paahdettuja manteleita, joilla on nimittäin pakko täälä ollessa herkutella. Niitä napsien me myöhemmin illalla sitten hieman laittauduttiin ja raskaasta päivästä huolimatta me lähdettiin vielä illalla vähän ”tuulettumaan”. Vein Annun Sausalitokseen ja aivan yllättäen törmättiin siellä suomalaisiin reppureissaajiin, joiden kanssa ilta sitten vierähtikin mukavasti kera Sausalitoksen happy-hourin! :D Kotiuduttiin kuitenkin suht. hyvissä ajoin monista ihanista cocktaileista huolmatta ja keskiviikkona oltiin jo puolelta päivin juna-asemalla. Onnistuttiin kokemaan joukkoliikennearkeakin missaamalla ensimmäinen juna ja odottamalla sen jälkeen täysin hyödyttömät 20 minuuttia. Kierrettiin Marienplatzilla vielä nopsaan tiistailta pari jäljelle jäänyttä kauppaa, käytiin syömässä Pepenerossa pastat, juotiin hedelmäcocktailit jälkkäriksi ja sitten jo palattiin kotiin pakkaamaan. Junailimme lentokentälle ja aloitimme matkan kohti kotia. Annulle reissu oli todellakin vain piipahdus Münchenissä, mutta eikös se tarkoita, että on tultava toistekin? ;] <3

"Olen kokenut jo tämän", hän valittaa sydämelleen. 
"Niin oletkin", sydän vastaa. "Muttet ole päässyt koskaan yli."
Silloin Soturi ymmärtää, että toistuvilla kokemuksilla on yksi ainoa tavoite: 
niiden tarkoitus on opettaa hänelle sellaista mitä hän ei halua oppia. 
- Paulo Coelho